Nuori valtio Australia taisteli vanhan emämaansa Britannian rinnalla, ja sodassa kuoli yli 60 000 australialaista. Australiassa sodan perintö jakaa mielipiteitä ja herättää yhä keskustelua.

– Perinteinen australialainen näkemys suuresta sodasta on aina ollut toivottoman ristiriitainen – toisaalta sodassa koetut menetykset jättivät arpia, toisaalta ollaan ylpeitä sodan osallisuudesta rakastetun kansallisen myytin muodostumisessa, kertoo Uuden Etelä-Walesin yliopiston historian professori Peter Stanley STT:lle. Stanley on toiminut Australian sotamuseon päähistorioitsijana ja julkaissut kymmeniä kirjoja Australian sotahistoriasta.

Tuo myytti liittyy Australian ja Uuden-Seelannin Anzac-joukkoihin ja heidän hyökkäykseensä Gallipolin niemimaalle Osmanien valtakuntaan huhtikuussa 1915. Vaikka hyökkäys lopulta epäonnistui, on 25. huhtikuuta vietettävä Anzac-päivä kansallinen vapaapäivä, jolloin sotaa muistellaan hartaasti.

– Australialaiset saivat lohtua uskosta, jonka mukaan sota jollakin määrittämättömällä tavalla loi Australian kansakunnan, vaikka se oli virallisesti muodostettu jo 1901, Stanley sanoo.

Sadan vuoden takaista sotaa on muisteltu viime vuosina Australiassa mittavasti, joidenkin mielestä liiankin mittavasti. News.com kertoi jo vuonna 2015, että Australiassa sodan satavuotisjuhlallisuuksiin on käytetty lähes 9 000 dollaria kaatunutta sotilasta kohden, kun Britanniassa vastaava summa on reilut 100 dollaria ja Saksassa vain kaksi dollaria.

Keväällä Australian hallitus kertoi kaavailevansa merkittävää laajennusta Australian sotamuseoon Canberrassa. Laajennus saattaa maksaa jopa 500 miljoonaa dollaria (300 miljoonaa euroa).

Suunnitelman vastustajat ovat kutsuneet sitä tarpeettomaksi rahankäytöksi ja sanoneet, että rahat voisi käyttää paremmin nykyään eläviin veteraaneihin. Nykyveteraanit ovat taistelleet muun muassa toisessa maailmansodassa, Vietnamissa ja Irakissa.

Sotamuseon johtaja, ex-puolustusministeri Brendan Nelson on kuitenkin puolustanut suunnitelmia.

– Eräs mies sanoi minulle, että mitä ikinä se maksaakaan, me olemme jo maksaneet sen verellä. Mitä ikinä hallitus käyttääkään Australian sotamuseoon, ei koskaan ole riittävästi, Nelson sanoi.

Marraskuun 11. päivän juhlallisuuksien lähestyessä sotaan suhtaudutaankin nykyään Australiassa monella eri tavalla.

– Australialaisessa yhteiskunnassa on nähtävillä kaksi vastakkaista reaktiota. Britti- ja irlantilaistaustaiset australialaiset, monet heistä Anzacien jälkeläisiä, ovat löytäneet uuden yhteyden Anzacin tarinaan ja juhlineet sodan satavuotisjuhlaa. Mutta paljon suurempi osa australialaisista, kuten monet vuoden 1945 jälkeen saapuneet siirtolaisyhteisöt, ei tunne juurikaan yhteyttä Anzac-myyttiin, Stanley kertoo.

Uusi teknologia teki ensimmäisestä maailmansodasta juoksuhautahelvetin

Ensimmäisessä maailmansodassa kuoli arviolta yhdeksän miljoonaa sotilasta ja seitsemän miljoonaa siviiliä.

Syynä ennennäkemättömään hävitykseen oli sotateknologian nopea kehitys sotaa edeltäneinä vuosikymmeninä, mikä teki siitä täysin erilaisen kuin mikään aiempi sota. Etenkin konekiväärin ja piikkilangan kaltaiset innovaatiot yhdistettyinä vanhentuneisiin, 1800-luvun sotataktiikoihin johtivat poikkeuksellisen brutaaliin sodankäyntiin.

Ensimmäiselle maailmansodalle olikin leimallista asemasota juoksuhaudoissa. Etenkään länsirintamalla rintamalinjat eivät merkittävästi liikkuneet vuosien 1914 ja 1918 välillä, mutta sotilaita kuoli silti suunnattomia määriä.

Esimerkiksi Sommen taistelussa vuonna 1916 kuoli noin 400 000 sotilasta. Pelkästään taistelun ensimmäisten tuntien aikana Britannialta kaatui 20 000 sotilasta. Samana vuonna Verdunin taistelussa kaatui 300 000 sotilasta.

Elämä juoksuhaudoissa oli fyysisesti ja henkisesti kammottavaa. Kuolema oli jatkuvasti läsnä, ja taudit levisivät helposti huonon hygienian takia.

Sodan aikana panssarivaunut kehitettiin ratkomaan asemasodan pattitilanteita, ja myöhemmissä sodissa juoksuhaudoilla ei olekaan ollut enää niin suurta merkitystä. Myös hiljattain keksitty lentokone oli ensimmäistä kertaa laajamittaisessa sotilaskäytössä, vaikka niiden merkitys ensimmäisessä maailmansodassa oli vielä pieni myöhempiin sotiin verrattuna.

Ennennäkemättömän tuhon lisäksi sota myös piirsi maailmankarttaa uusiksi.

Eurooppaan syntyi tukku uusia valtioita, kun Saksan, Venäjän ja Itävalta-Unkarin keisarikunnat sekä Osmanien valtakunta romahtivat. Itävalta-Unkarin romahdus synnytti muun muassa Tshekkoslovakian ja Jugoslavian valtiot, ja Puola palasi itsenäiseksi valtioksi yli sadan vuoden tauon jälkeen. Suomi itsenäistyi Venäjän vallankumouksen vanavedessä sodan aikana.

Osmanien valtakunnan raunioille perustettiin Turkin tasavalta, ja Britannia ja Ranska jakoivat osmanien Lähi-idässä hallitsemat alueet surullisenkuuluisalla Sykes–Picotin-sopimuksella, jolla on ollut osansa Lähi-idän nykyisen epävakauden luomisessa.

Sodan jälkilöylyissä kylvettiin myös vielä mittavamman tuhon siemeniä. Ympärysvaltojen tiukka asenne Saksaa kohtaan jatkui aselepoa seuranneissa rauhanneuvotteluissa, ja kesällä 1919 solmittu Versailles’n rauhansopimus katkeroitti monia saksalaisia. Tämä loi maaperää natsien valtaannousulle 1930-luvulla ja toiselle maailmansodalle.