Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Avautuminen turismille arveluttaa Kreikassa – “Ihmisiä tulee maista, joissa on enemmän tartuntoja”

Pleksilasilla suojattuja aurinkovuoteita Perissan rannalla Santorinin saarella 20. toukokuuta.

Kreikassa ravintolat ja kahvilat ovat alkaneet aukoa oviaan edellä aikataulusta, kun maa pyrkii aloittamaan taloudelleen tärkeää mutta koronaviruspandemian typistämää turismisesonkia.

Monet yrittäjät kuitenkin epäilevät ratkaisun järkevyyttä, sillä määräysten vuoksi kahvilat ja ravintolat joutuvat rajoittamaan asiakasmäärän noin puoleen ja pöytiä saa olla vain ulkotiloissa.

– Meidän täytyy desinfioida kaikkea koko ajan. Meidän täytyisi palkata joku siivoamaan ja seuraamaan asiakkaita, mutta emme voi tehdä sitä. Emme tiedä, miten selviämme, kahvilan omistava Vangelis Daskalopoulos kertoi uutistoimisto AFP:lle Ateenassa.

Hänen omistamansa kahvilan kaltaisissa paikoissa istuinten välissä on oltava 0,7–1,7 metrin väli, ja yhdessä pöydässä saa olla korkeintaan kuusi istuvaa asiakasta.

Epäilyksistä huolimatta monet kanta-asiakkaat ovat päättäjien ratkaisuun tyytyväisiä. Esimerkiksi eläkeläinen Giorgos Karavatsanis sanoi olevansa innoissaan eristäytymisen päättymisestä.

– Kahvilalla on Kreikassa sosiaalinen ulottuvuus, kaupunginosan sydän sykkii siellä, hän kuvailee.

Ravintolat suljettiin maaliskuun puolivälissä siten, että ruoan ulosmyynti oli sallittua.

Avaamista aikaistettiin suunnitellusta

Alan toimijat arvioivat viikonloppuna paikalliselle uutistoimistolle, että vajaa kolmannes kahviloista ja ravintoloista pitää kuitenkin edelleen ovensa kiinni hiljaisten päivien pelon vuoksi. Vielä ei ole lainkaan selvää, kuinka suuri osa asiakkaista uskaltautuu lähtemään liikkeelle.

Alun perin ruokapaikkojen oli tarkoitus aueta kesäkuun alussa eli ensi viikolla. Pandemian etenemisen hitauden vuoksi ajankohtaa kuitenkin aikaistettiin.

11 miljoonan asukkaan maassa on kirjattu noin 170 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, mikä tekee 16 kuolemaa miljoonaa asukasta kohti. Suomessa luku on 55.

Toukokuun 4. päivän jälkeen Kreikka on asteittain avannut matkailualaa. Esimerkiksi lauttamatkat saarille sallittiin maanantaina. Ympärivuotiset hotellit jatkavat toimintaansa kesäkuun alussa ja kausihotellit kesäkuun puolivälissä. Lentoja Ateenaan jatketaan kesäkuun puolivälissä ja alueellisille ja saarten lentokentille heinäkuun alussa.

Daskalopoulos on huolissaan matkailijoiden tuomista vaaroista.

– Ihmisiä tulee maista, joissa on enemmän tartuntoja kuin Kreikassa, eikä heitä edes tarkasteta, hän sanoi.

EU on sanonut, että turisteja voidaan käskeä käyttämään suojamaskeja lennoilla, noudattamaan etäisyyksiä rannoilla ja jopa varaamaan aikoja hotellien uima-altaille. Kreikka alun perin halusi saapuvien turistien tekevän testin vähintään 72 tuntia ennen matkaa, mutta EU ei ollut ehdotukselle suopea.

Kreikka ei nyt vaadi matkailijoilta testejä tai karanteenia, mutta joitakin testejä aiotaan ottaa epidemiologisiin tarkoituksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE