Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Bernerin päämäärä on enemmän kuin epävakaa” – SDP:n Kymäläinen ihmettelee väylien yhtiöittämistä

Hallitus aikoo yhtiöittää valtion liikenneväylät. Samalla verotus siirtyy “tukkukauppiaiden” hoidettavaksi. Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Suna Kymäläinen (sd.) on jättänyt tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen näistä kaavailuista.

Hän ihmettelee, miksi pitää purkaa toimiva ja tasapuolinen verotusjärjestelmä.

– Miksi vastakkain täytyy asetella kaupunkilaisia ja harvaan asutuilla alueilla asuvia? Hallitus hämmentää nyt liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) ajamana väylien rahoitusta, jossa päämäärä on enemmän kuin epävakaa, Kymäläinen huomauttaa.

Miksi pitää purkaa toimiva verotusjärjestelmä?

Hän muistuttaa, että jo viime kaudella Jorma Ollilan työryhmä huomasi veronkantokulujen helposti kymmenkertaistuvan 1,5 miljoonasta 15 miljoonaan euroon.

– Eikä tätä hallituksen hanketta nyt voi sekoittaa myöskään vientiteollisuutemme kilpailukyvyn edistämiseenkään, edes hyvällä tahdolla.

Kymäläisen mukaan yksityisyyden suoja on nykyään kansalaisten suuri huolen aihe. Päivittäin esiin nousee tietoja tietomurroista, tietojen kalastelusta ja jopa rajat ylittävästä verkkotiedustelusta.

Lisää aiheesta

– On aiheellista epäillä, onko näillä teknologialustoilla riittävää, perustuslainkin takaamaa luotettavuutta toimia verotuksen välineinä ihmisten vapaassa liikkuvuudessa. Etenkin kun toimijoiksi, tukkukauppiaiksi, verohyödyn kerääjiksi ministeri Berner kaavailee yksityisiä yrityksiä, Kymäläinen ihmettelee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE