Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

29.4.2018 14:54 ・ Päivitetty: 29.4.2018 14:54

Bolton: Trump ei ole tehnyt päätöstä Iranin ydinsopimuksesta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole vielä tehnyt päätöksiä Iranin ydinsopimuksen suhteen, sanoo kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole vielä päättänyt, vetäytyykö Yhdysvallat Iranin ydinsopimuksesta, sanoo kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton.

Bolton kertoi asiasta Fox Newsin haastattelussa sunnuntaina.

Trump on aiemmin uhannut, että Yhdysvallat irtautuu sopimuksesta, jos sitä ei muuteta. Hän on arvostellut sopimuksessa etenkin sitä, että se rajoittaa Iranin ydinohjelmaa vain määräajaksi.

Trumpin pitää ilmoittaa 12. toukokuuta mennessä, jatkaako Yhdysvallat sopimuksen tukemista vai vetäytyykö siitä.

Yhdysvaltojen länsiliittolaiset ovat viime viikkoina suostutelleet Trumpia pysymään sopimuksen takana. Esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron on myötäillyt Trumpia ja ehdottanut lisäsopimusta, joka asettaisi Iranille tiukempia rajoituksia.

Iranin presidentti Hasan Ruhani ei ole suostunut avaamaan sopimusta uudestaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU