Ulkomaat
28.10.2019 05:45 ・ Päivitetty: 28.10.2019 05:45
Brittiparlamentti pohtii jälleen vaaleja – työväenpuolueen Corbyn latoi kovat ehdot
Brittiparlamentin on jälleen tänään määrä keskustella siitä, tulisiko maassa järjestää ennenaikaiset vaalit joulukuussa.
Britanniassa kaksi oppositiopuoluetta kertoi viikonloppuna olevansa valmiita myöntymään pääministeri Boris Johnsonin vaatimiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin.
Skotlannin kansallispuolueen SNP:n ja liberaalidemokraattien ehtona on, että EU-maat myöntävät lykkäystä Britannian EU-erolle tammikuun loppuun saakka. EU:n on määrä päättää asiasta alkuviikolla.
Sen sijaan työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn kertoi tukevansa aikaistettuja vaaleja vain, jos hallitus takaa, että sopimuksettoman brexitin vaihtoehto on poissa pöydältä, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Johnson on jo kahdesti aiemmin yrittänyt saada järjestettyä ennenaikaisia vaaleja, mutta ei ole saanut esityksilleen riittävää kannatusta. Hän perusteli Sky Newsin haastattelussa esitystään sillä, että vaalit tarvitaan, jotta brexit saataisiin toteutettua.
Etukäteen onkin veikkailtu, että Johnsonin aloite tuskin saa nytkään tarpeeksi edustajia taakseen.
Brexitiä on lykätty aiemmin jo kahdesti.
Lisää aiheesta
EU-maat ovat valmiita antamaan erolle lisäaikaa, mutta kuinka paljon, on toinen kysymys.
EU-lähteet kertovat uutistoimisto AFP:lle, että EU:n jäsenvaltioiden edustajat kokoontuvat keskustelemaan lykkäyksestä maanantaiaamuna.
Lähteiden mukaan EU-maiden suurlähettiläiden eteen tuotaisiin ehdotus, jossa brexitiä lykättäisiin joustavasti tammikuun lopulle saakka. Ehdotuksessa olisi kuitenkin mukana myös mahdollisia aikaisempia eropäiviä, jos Britannian parlamentti saakin brexit-erolait käsiteltyä takarajaa nopeammin.
Britannian EU-ero on jo todella lähellä, mikä lisää paineita päätösten tekemiseen. Britannia on jättämässä EU:n lokakuun viimeisenä päivänä eli torstaina, jos lisäaikaa ei myönnetä.
Brexitiä on lykätty aiemmin jo kahdesti. Eron piti alun perin tapahtua maaliskuun lopussa, mutta maa on pyytänyt lisäaikaa poliittisen hajaannuksen takia.
Britannian hallitus pyysi aiemmin tässä kuussa EU:lta lisäaikaa tammikuun loppuun. Pyyntö oli vastahakoinen, sillä hallitus teki sen parlamentin velvoittamana. Pääministeri Johnson on itse taistellut nopeamman eron puolesta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.