Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

15.8.2022 08:39 ・ Päivitetty: 15.8.2022 08:39

Brittitiedustelun mukaan Venäjä suunnittelee kansanäänestystä Donetskin liittämisestä Venäjään

AFP / LEHTIKUVA / ANATOLII STEPANOV

Venäjä suunnittelee kansanäänestystä Donetskin separatistialueen liittämisestä Venäjään, sanotaan Britannian puolustusministeriön viimeisimmässä tiedusteluraportissa tänään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Raportin mukaan Venäjä on jo pitkällä asian suunnitteluvaiheessa.

Puolustusministeriö viittasi myös viime viikon uutisiin Venäjän mediassa, joissa kerrottiin, että Donetskin ”kansantasavallan” aluejohtaja Denis Pushilin sanoo kansanäänestyksen päivämäärän ilmoitettavan sitten, kun alue on kokonaan ”vapautettu” Ukrainalta.

Raportin mukaan on kuitenkin epäselvää, onko lopullista päätöstä kansanäänestyksestä vielä tehty.

Venäjän eteneminen Donetskissa on kuitenkin arvioiden mukaan ollut hidasta. Ukraina sanoo joukkojensa onnistuneen torjumaan Donetskissa monta hyökkäystä, joita Venäjä on jatkanut alueella Guardian-lehden mukaan.

Ukrainan sotilasjohto kertoi sunnuntaina, että venäläissotilaat ovat jatkaneet epäonnistuneita hyökkäyksiä Ukrainan asemiin lähellä Avdijivkan kaupunkia, joka on yksi Ukrainan joukkojen etuvartioista Donetskin lähellä.

Ukrainan sotilasjohdon mukaan ”raivoisat” taistelut ovat myös jatkuneet Piskyn kylässä, jonka Venäjä oli aiemmin kertonut olevansa täysin sen hallinnassa.

Ukrainan antamia tietoja taistelujen etenemisestä ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.

Ukrainan ulkoministeri vaatii EU:ta ja G7-maita epäämään viisumit venäläisiltä

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba on vaatinut venäläisille laajaa viisumikieltoa tviitissään.

Kuleba mainitsee YK:n maailman turismijärjestö UNWTO:n huhtikuisen päätöksen jäädyttää Venäjän jäsenyys, koska järjestön mukaan turismi on kansainvälisen ystävyyden ja rauhan pilari, ja Venäjän toimet ovat järjestön arvojen vastaiset.

Kuleba jatkaa sanomalla, että lausuntoa voisi suoraan soveltaa Euroopan unioniin ja G7-maihin.

G7-maita ovat Italia, Japani, Kanada, Ranska, Saksa, Britannia ja Yhdysvallat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU