Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Chicago tyri karmealla tavalla voittonsa – Markkaselle kaikesta huolimatta loistava pistesaldo

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Jonathan Daniel
Lauri Markkanen ja Portlandin Enes Kanter väänsivät pelissä.

Koripallon NBA-liigassa Chicago Bulls hävisi kotikentällään vain pisteellä Portland Trail Blazersille. Portland vei voiton pistein 123–122.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Chicago vei Portlandia neljästä erästä kolmessa, mutta heikoksi jäänyt toinen neljännes sinetöi Bullsin tappion. Toisessa erässä chicagolaiset saivat pisteitä vain 19, kun Portland takoi vastustajan koriin 32 pistettä.

Bullsin paidassa pelaava Lauri Markkanen kulutti parkettia yli 35 minuutin ajan ja oli joukkueensa pisimpään kentällä ollut pelaaja. Markkanen oli lisäksi Chicagon paras pistemies nakutellen yhteensä 31 pistettä Bullsin tilille.

Loppuhetket olivat Chicagon kannalta murheelliset. Kun aikaa oli muutama sekunti, Chicagolla oli omassa päässä pallo päätyrajalla ja kahden pinnan johto. Kaikki näytti hyvältä.

Pallo pelattiin Zach LaVinelle, joka ei kuitenkaan onnistunut tuomaan sitä ylös, vaan päädyttiin kiistapalloon.

Sen voitti Portland ja viimeisen heiton heitti Damian Lillard saaden pallon ilmaan kolmen pisteen rajan takaa juuri ennen peliajan päättymistä. Heitto putosi Markkasen estelystä huolimatta sukkana koriin.

Lillard heitti pelissä yhteensä 44 pistettä.

–  Hän on mieletön pelaaja, yksi ainoista pelaajista liigassa, joka pystyy heittämään tuollaisen heiton tasaisesti sisään, Markkanen kertasi ratkaisua Suomen koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Sekä Portlandilla että Bullsilla oli ennen lauantain peliä takanaan kahden tappion putki.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE