Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Corbynin haastaja avasi kampanjansa – “Olen vahva työväen nainen”

Labourin parlamenttiedustaja Angela Eagle piti lehdistötilaisuuden Lontoossa tänään.

Britannian työväenpuolueen johtoon pyrkivä Angela Eagle sanoo yhdistävänsä puolueensa rivit.

Puheenjohtaja Jeremy Corbynin haastajaksi ilmoittautunut Eagle avasi kampanjansa virallisesti maanantaina. Avauksessaan hän teki eroa aiempiin Labour-johtajiin.

– En ole blairilainen, en ole brownilainen, en ole corbynilainen. Olen oman linjani nainen, vahva työväen nainen, Eagle sanoi.

Corbynin asema puolueen johdossa on heikentynyt viime kuukausien aikana, ja Brexit-äänestys lisäsi painetta Corbynia kohtaan.

Labourin parlamenttiryhmän jäsenistä enemmistö on äänestänyt Corbynille epäluottamusta, mutta rivijäsenet tukevat hänta edelleen.

Puheenjohtajan valitsevat jäsenet, eivät parlamenttiedustajat. Corbyn ei aio luopua asemastaan vapaaehtoisesti. Corbynin mukaan hänen työnsä on kesken ja hän on saanut siihen voimassa olevan mandaatin Labourin jäseniltä.

BBC kertoo, että puolueen sääntöjen mukaan istuvan puheenjohtajan haastamiseen tarvitaan vähintään 20 prosentin tuki puolueen 231 parlamenttiedustajan ja 20 europarlamentaarikon joukosta.

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE