Musiikki
3.1.2022 17:25 ・ Päivitetty: 5.1.2022 13:25
David Bowien perikunta myi artistin kustannusoikeudet – tästä on kyse
David Bowien perikunta on myynyt artistin kustannusoikeudet Warner Chappell Musicille, kertoi yhtiö maanantaina. Yhtiö ei paljastanut myyntihintaa, mutta Variety-lehden lähteiden mukaan hinnan arvioidaan olevan yli 250 miljoonaa dollaria eli yli 220 miljoonaa euroa.
Sopimus koskee kaikkia Bowien sävellyksiä ja sanoituksia.
Vuonna 2016 kuollut Bowie teki musiikkia kuudella eri vuosikymmenellä. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Starman, Life on Mars, Fame ja Let’s Dance.
Suuret musiikkiyhtiöt ovat viime aikoina ostaneet oikeuksia useiden populaarimusiikin suurimpien nimien tuotantoihin. Rahakkaat kaupat musiikkinsa oikeuksilla ovat tehneet hiljattain muun muassa Bruce Springsteen, Bob Dylan, Neil Young ja Paul Simon.
Juttua on korjattu. Myynti koski kustannus-, ei julkaisuoikeuksia, kuten jutussa aiemmin luki. Poistettu harhaanjohtava ilmaisu ”että hänen levyttämiään kappaleita” toisesta kappaleesta, jossa kerrotaan, mitä sopimus koskee.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.