Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Demariavaus huomioi lentokentällä tuntitolkulla odottelevat: “Tälle joukolle tarvittaisiin kohdennettua markkinointia”

SDP:n helsinkiläinen kuntapoliitikko, kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara ehdottaa, että Helsinki-Vantaan lentokentän transit-alueelle perustetaan matkailun neuvonta- ja markkinointipiste.

Sen toiminnan tarkoituksena olisi esitellä Helsingin seutua kauttakulkumatkailijoille mielenkiintoisena matkailukohteena ja kertoa matkailuyritysten palveluista. Tällä hetkellä ainut matkailuneuvontapiste Helsingin lentokentällä sijaitsee tuloaulassa ja palvelee matkustajia, jotka ovat jo päättäneet vierailla Suomessa.

Ville Jalovaara.

Jalovaara on tehnyt asiasta valtuustoaloitteen. Hän perustelee aloitettaan sillä, että nykyisessä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa Suomi ja Helsinki tarvitsevat uusia toimia työllisyystilanteen kohentamiseksi. Hänen mukaansa matkailun alalla on edelleen runsaasti käyttämätöntä potentiaali uusien työpaikkojen luomiseksi Suomeen.

– Nykyisin Helsinki-Vantaan kautta Aasiasta Eurooppaan kulkevista matkustajista noin 90 prosenttia jatkaa samana päivänä matkaansa muualle Eurooppaan poistumatta lentoasemalta. Osa voi odotella jatkolentoa monta tuntia lentoasemalla poistumatta sieltä. Tälle joukolle tarvittaisiin kohdennettua markkinointia mahdollisuudesta esimerkiksi pistäytyä junalla Helsingin keskustassa ostoksilla ja tutustumassa nähtävyyksiin, Jalovaaran śanoo aloitteessaan.

Viime kesänä valmistuneen Kehäradan ansiosta Helsinki-Vantaan lentokentältä pääsee noin puolessa tunnissa junalla Helsingin päärautatieasemalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE