Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarien toimittajaliitto vetoaa: Älkää leikatko – Ylen asemaa pitää juuri nyt vahvistaa

Kari Hulkko

Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto (SSSL) haluaa eduskunnan vahvistavan Yleisradion asemaa pelkkien leikkaus- ja heikennysaikeiden sijaan.

Demokraatti

Demokraatti

SSSL vetoaa tiedotteessaan, että eduskunta turvaisi parlamentaarisesti kotimaisen yleisradioyhtiön toimintaedellytykset.

– Ylikansallinen tarjonta ja yksityisten mediatalojen pyrkimykset rajoittaa Yleisradion välittämiä sisältöjä ovat heikentäneet jo yhtiön mahdollisuuksia kilpailla yleisöistä ja palvella kansalaisia, liitto muistuttaa.

YLEN rahoitusjärjestelyitä pohtinut parlamentaarinen työryhmä joutui kesällä keskeyttämään työnsä, kun se ei saanut valmiiksi kaikille puolueille kelvannutta neuvottelutulosta. Sen esittämässä kompromissimallissa Ylen maksamia arvonlisäveroja korotettaisiin ja yhtiön rahoituksen indeksikorotukset jäädytettäisiin.

Työryhmä ilmoitti kesällä, että se pyrkii jatkamaan työtään elokuussa. Ellei sopua synny, perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan hallitus voi ratkaista kiistat Ylen rahoituksesta itse.

Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto sanoo huolestuneensa siitä, miten joillain ”poliittisilla voimilla” on pyrkimys puuttua Ylen sisältöihin, etenkin uutis- ja ajankohtaistoimintaan.

– Yleisradiota pitää pikemminkin vahvistaa kuin heikentää silloin, kun valtiontaloudessa ja tuhansissa kotitalouksissa eletään vaikeita aikoja ja turvallisuuttamme uhataan, lehtimiesliitto sanoo tiedotteessaan.

Lisää aiheesta

Se varoittaa myös ulkomailta Suomeen leviävän disinformaation vaaroista, joita Ylen uutistoiminnalla pystytään torjumaan.

Vuonna 1907 perustettu SSSL on Suomen vanhin toimittajien edunvalvontayhteisö. Sillä oli viime vuonna runsaat 230 jäsentä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE