Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

16.8.2021 08:59 ・ Päivitetty: 16.8.2021 08:59

Demarinuoret vaatii kansainväliseltä yhteisöltä välitöntä reagointia hädässä olevien ihmisten auttamiseksi – ”Tilanne Afganistanissa särkee sydämen”

Lehtikuva

Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto vaatii kansainväliseltä yhteisöltä välitöntä reagointia hädässä olevien ihmisten auttamiseksi Afganistanissa.

Demokraatti

Demokraatti

”Tilanne Afganistanissa särkee sydämen. Kyse on lukemattomista ihmisistä, perheistä ja heidän oikeudestaan elää. Euroopan unionin ja jokaisen sen jäsenvaltion on kannettava vastuunsa ja osoitettava solidaarisuutta auttamalla hädänalaisimpia. EU:n on ennen kaikkea löydettävä nyt yhteisiä ratkaisuja siihen, miten kriisistä kärsivien siviilien tilannetta voitaisiin helpottaa ja samalla myös suureen pakolaismäärään on valmistauduttava pikaisesti. On aivan selvää, että edellisen pakolaiskriisin virheitä ei ole varaa toistaa”, Perholehto sanoo tiedotteessa.

Perholehdon mukaan EU:n on luotava yhteiset pelisäännöt tasaisemmasta vastuunjaosta ja kiintiöpakolaisten määrää on nostettava. Pidemmällä aikavälillä turvapaikkajärjestelmää on kehitettävä niin, että turvapaikkaprosessi voitaisiin mahdollisuuksien mukaan käynnistää jo lähtömaissa monitoimikeskuksissa, jotka toimivat UNHCR:n alaisina.

Erityisesti perussuomalaiset ovat vaatineet, että pakolaisuutta on hoidettava lähtömaassa.

Demarinuorten mukaan pakolaispolitiikan tiivistäminen, yhteiset toimintatavat EU:n sisällä sekä yhteistyö muun maailman kanssa ovat tärkeä alku, mutta pakolaiskriisiin puututaan parhaiten vakauttamalla lähtömaiden turvallisuustilannetta ja turvaamalla kehitysyhteistyömäärärahojen riittävyys.

”Erityisesti perussuomalaiset ovat vaatineet, että pakolaisuutta on hoidettava lähtömaassa. Samaan aikaan he haluaisivat kuitenkin ajaa läpi mittavia kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksia, joilla nimenomaan vaikeutetaan näissä lähtömaissa tapahtuvaa ongelmien hoitamista.”

Demarinuoret kantaa erityistä huolta Talebanin vahvistumisesta, kun suuri määrä aseita on päätynyt ääriliikkeen haltuun Afganistanissa. Tilanne on äärimmäisen vaarallinen maan siviileille.

Lisää aiheesta

”Kun sota ja terrori eivät ole läsnä omassa arjessa, on niiltä helppo sulkea silmänsä. Kehitysyhteistyön leikkaukset tai rajojen sulkeminen pakolaisilta eivät ole kestävä ratkaisu talouden haasteisiin. Maailman haavoittuvaisimpien ihmisten unohtaminen on itsekästä globaalin vastuun hylkäämistä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU