Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Dimitri Qvintus SDP:n piirijohtajaksi – ”FSD:llä on erittäin paljon annettavaa”

Foto: Laura Kotila/Statsrådet
Dimitri Qvintus.

Usean SDP:n pääministerin ja ministerin avustajana viime vuosina toiminut Dimitri Qvintus valittiin SDP:n ruotsinkielisen piirin puheenjohtajaksi viikonloppuna.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Tämä on tärkeä luottamustehtävä ja sain sen hoitamiseen vahvan mandaatin. Ilolla ja kiitollisuudella otan puheenjohtajuuden vastaan, hän sanoo.

Qvintus valittiin piirin puheenjohtajaksi lukemin 40-8.

Qvintus toteaa SDP:n ruotsinkielisen piirin olevan erilainen ja erityinen, sillä se kattaa koko ruotsia puhuvan Suomen – Uudenmaan, Turunmaan ja koko ruotsinkielisen Pohjanmaan.

Vastavalittu piirijohtaja Qvintus toteaa, että seuraavan reilun parin vuoden aikana käydään kolmet vaalit, aluevaalit, eduskuntavaalit sekä presidentinvaalit.

– Ruotsinkielisen piirin tärkein tehtävä on se, että SDP ja sosialidemokraatit näkyvät ruotsia puhuvien suomalaisten arjessa. Niiden asioiden toteuttamisessa, jotka ovat tärkeitä ruotsia puhuvalle Suomelle, SDP on se poliittinen voima, joka historiallisesti, tällä hetkellä ja myös tulevaisuudessa pitää huolen siitä, että asioita saadaan hoidettua hyvällä tavalla.

Qvintus toteaa, että FSD eli SDP:n ruotsinkielinen piiri on myös puolueen ikkuna pohjoismaiseen yhteistyöhön.

– Näen, että FSD:llä on erittäin paljon annettavaa. On nimittäin niin, että aika usein suomalaiset kysymykset ovat historiassa saaneet pohjoismaisen vastauksen. Näin on myös varmasti tulevaisuudessa.

– Odotan tietysti myös innolla sitä, että yhdessä muiden piirien puheenjohtajien kanssa pääsen tekemään yhteistyötä puolueen puheenjohtajan ja puolueen johdon kanssa sekä tukemaan heidän työtään. Se on tärkeä ulottuvuus tässä tehtävässä.

Kiinnostaako Qvintusta itseään eduskuntavaaliehdokkuus?

– En ole vielä ehtinyt ajatella asiaa. Nyt haluan keskittyä uuteen luottamustehtävään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE