Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Direktiivi etenee: Suurten yritysten on tunnettava paremmin tuotantoketjunsa – syynissä erityisesti tekstiiliala

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Euroopan unionin alueella toimivat suuret yritykset voivat vastaisuudessa joutua tuntemaan tarkemmin maailmanlaajuiset tuotantoketjunsa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Euroopan komissio esitteli keskiviikkona ehdotuksen yritysvastuudirektiiviksi, jossa säädettäisiin yritysten huolellisuusvelvoitteesta.

Huolellisuusvelvoitteessa on kyse siitä, että yritysten on tunnistettava ja tarpeen mukaan puututtava tuotantoketjuissaan mahdollisesti oleviin ihmisoikeuspuutteisiin tai ympäristön laiminlyöntiin.

Osa EU-maista on jo säätänyt omia kansallisia yritysvastuulakejaan, mutta EU-direktiivillä pyritään luomaan laajempaa yhteistä linjaa.

Komission ehdotuksen mukaan uudet säännöt koskisivat ensinnäkin kaikkia EU-maiden yrityksiä, joilla on yli 500 työntekijää ja joiden maailmanlaajuinen liikevaihto ylittää 150 miljoonaa euroa.

Toisekseen sääntöjen piiriin kuuluisivat niin sanotuilla riskialoilla kuten tekstiilialalla toimivat yritykset, joilla on yli 250 työntekijää ja joiden maailmanlaajuinen liikevaihto ylittää 40 miljoonaa euroa.

Sääntöjen piiriin luettaisiin myös sellaiset EU:n ulkopuoliset yritykset, joiden liikevaihdosta syntyy EU:n alueella yllämainituissa kategorioissa määritelty summat.

Hautala: Iso askel kohti globaaleja sääntöjä.

Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) arvioi tiedotteessaan, että suomalaisista tekstiilialan yrityksistä uusien sääntöjen piiriin luettaisiin esimerkiksi Marimekko, mutta ei Finlaysonia tai Nansoa.

Yritysvastuulain puolesta pitkään puhunut Hautala pitää EU-komission esitystä isona askeleena kohti globaaleja sääntöjä.

-  On tärkeää, että lainsäädäntö kattaa koko tuotantoketjun ja sisältää selkeät sanktiot niissä tilanteissa, joissa yritys ei ole noudattanut asianmukaista huolellisuutta.

Sääntöjä valvominen tulisi EU-maiden vastuulle. Sääntöjen rikkomisesta voisi seurata esimerkiksi sakkoja.

Komission esitys etenee seuraavaksi EU-maita edustavan neuvoston ja EU-parlamentin käsittelyyn.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE