Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Edesmenneen diktaattorin pojalle povataan äänivyöryä Filippiineillä – yleinen pettymys on ruokkinut Marcos Jr:n suosiota

LEHTIKUVA / AFP Jam Sta Rosa

Kaakkois-Aasiassa Filippiineillä äänestetään tänään uudesta presidentistä. Väistyvän presidentin Rodrigo Duterten paikkaa havittelee kaikkiaan kymmenen ehdokasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Presidenttikisan selkeä ennakkosuosikki on Ferdinand Marcos Jr., Filippiinien edesmenneen diktaattorin Ferdinand Marcosin poika.

Voittoon nähdään Marcosin lisäksi olevan mahdollisuus ainoastaan maan nykyisellä varapresidentillä Leni Robredolla.

AFP:n toimittajien mukaan vaaliuurnat avautuivat paikallista aikaa aamukuudelta ja äänestyksen on määrä päättyä iltaseitsemältä. Saaristovaltio on Suomea viisi tuntia edellä.

Marcos Jr. jätti äänensä maan pohjoisosassa sijaitsevassa Batacin kaupungissa, jossa pommikoirat tarkastivat äänestyspaikan ennen kuin presidenttiehdokas saapui paikalle nuoremman siskonsa ja vanhimman poikansa kanssa. Heitä seurasi perheen pramea matriarkka ja entisen diktaattorin leski, 92-vuotias Imelda Marcos.

Varapresidentti Robredo puolestaan äänesti maan keskiosassa sijaitsevassa Magaraossa.

Äänestysprosentin on arvioitu nousevan korkeaksi.

Kampanjakauden jälkeen kannatuskyselyiden tulokset ovat viitanneet siihen, että Marcos Jr. on voittamassa vaalit äänivyöryllä. Hänellä on merkittävä johto Robredoon ja varapresidentin voitto vaatisi joko heikkoa äänestysinnokkuutta tai viimehetken äänitulvaa.

Äänestysprosentin on kuitenkin etukäteen arvioitu nousevan korkeaksi. Äänioikeutettuja on yli 65 miljoonaa.

Filippiineillä voittoon riittää, että ehdokas saa enemmän ääniä kuin muut.

Sen jälkeen, kun Robredo ilmoitti ehdokkuudestaan viime lokakuussa, vapaaehtoisryhmät ovat pyrkineet vakuuttamaan äänestäjiä tukemaan varapresidenttiä äänestyksessä, jonka he näkevät “taisteluksi maan sielusta”.

Vanhemman Marcosin korruptoituneen hirmuhallinnon valkopesu, kilpailevien eliittiperheiden tuki ja yleinen pettymys Marcosin diktatuurin jälkeisiin hallintoihin ovat ruokkineet nuoremman Marcosin suosiota.

Asemiehet avasivat tulen äänestyspaikalla.

Vaalipäivää ovat varjostaneet väkivaltaisuudet. Maanantaina maan eteläosassa Mindanaon saarella kuoli kolme vartijaa ampumisessa asemiesten avattua tulen äänestyspaikalla.

Ampuminen tapahtui Buluanissa pian äänestyksen alkamisen jälkeen. Provinssin poliisin edustajan mukaan iskussa haavoittui lisäksi yksi vartija.

Mindanaon saarella tehtiin jo aiemmin kranaatti-iskuja. Myöhään sunnuntaina viisi kranaattia räjähti äänestyspaikan ulkopuolella ja yhdeksän ihmistä haavoittui.

Poliisin mukaan kranaattien uhrit olivat kävelleet syrjäisistä vuoristokylistään äänestyspaikalle antaakseen äänensä.

-  Heidän tapanaan on tulla ajoissa alas kylistään, jotka sijaitsevat 8-12 tunnin kävelymatkan päässä, sanoi poliisin edustaja Roldan Kuntong.

Vaalien aika on perinteisesti epävakaata maassa, jossa aselait ovat löyhiä ja poliittinen kulttuuri väkivaltaista. Poliisin mukaan kuluva vaalikausi on kuitenkin ollut verrattain rauhanomainen.

Sunnuntainen kranaatti-isku tapahtui Datu Unsayssa Mindanaon saarella. Alueella on useita aseistautuneita ryhmittymiä, muun muassa islamisteja ja kommunistikapinallisia.

Minuutteja ensimmäisen kranaatti-iskun jälkeen läheisessä Shariff Aguakissa räjähti niin ikään kranaatti, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Vaaleissa on haussa yli 18  000 tehtävää.

Vaalikomissio yrittää edustajansa mukaan varmistaa, liittyvätkö sunnuntai-illan kranaatti-iskut vaaleihin.

Varapresidentiksi pyrkivä väistyvän presidentin Rodrigo Duterten tytär Sara Duterte kertoi toimittajille toivovansa, etteivät väkivaltaisuudet riistä äänestäjiltä heidän äänioikeuttaan. Nuorempi Duterte on toiminut Mindanaon saarella sijaitsevan Davaon kaupungin pormestarina.

Vaaleissa on haussa yli 18  000 tehtävää. Presidentin lisäksi vaaleissa valitaan muun muassa kaupunginvaltuutettuja.

Tuhannet poliisit, sotilaat ja rannikkovartioston jäsenet ovat levittäytyneet ympäri saariryhmää varmistaakseen äänestyspaikkojen ja äänestyksen turvallisuuden.

Kansallisen poliisin edustajan mukaan tammikuun 9. päivästä lähtien oli sunnuntaihin mennessä tapahtunut 16 “vaaleihin liittyvää varmistettua tapausta”, mukaan lukien neljä ampumista ja “pieni laiton vangitseminen”.

Esimerkiksi vuoden 2016 presidentinvaalien aikaan vastaavanlaisia tapauksia oli 133.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE