Politiikka
8.3.2019 05:03 ・ Päivitetty: 8.3.2019 05:05
Edessä viimeiset sote-metrit – tietoa jättihankkeen kohtalosta ehkä jo tänään
Eduskunta jatkaa sote- ja maakuntauudistuksen punnertamista, vaikka tilanteen tuskaisuus näkyy lähes kaikkien osapuolten kasvoilla.
Ylen mukaan keskustan keskeiset poliitikot kokoontuivat torstai-iltana pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla pääministerin virka-asuntoon Kesärantaan pohtimaan tilannetta.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi eduskunnan kyselytunnilla, että soten jatkosta saadaan selkoa mahdollisesti jo perjantaina.
– Se on tällä hetkellä eduskunnan käsissä ja varmasti lähipäivinä, ehkä huomenna, meillä on tarkempaa tietoa siitä, miten eteenpäin päästään.
Osa sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositioedustajista oli jo valmis viheltämään pelin poikki sen jälkeen, kun valiokunta oli kuullut ison liudan asiantuntijoita.
Suorasanaisin oli Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), jonka mukaan valiokunta ei pysty ratkomaan uudistukseen sisältyviä ongelmia. Hän arvioi, että hallituksen tällä viikolla antama vastineen täydennys ei vieläkään vastannut perustuslaillisiin pulmiin.
– Jos hallitus haluaa katsoa, menisikö perustuslakivaliokunnassa läpi se sama esitys, jossa on osoitettu kymmeniä ongelmakohtia, niin siitä vaan. Itse suosittelisin miettimään, voisivatko he vielä korjata jotain poliittisilla päätöksillä vai pitäisikö sitten luopua, Alanko-Kahiluoto sanoi poistuessaan sote-valiokunnan kokouksesta.
Myös toinen opposition valiokuntajäsen Aino-Kaisa Pekonen (vas.) sanoi, että ongelmallisia kohtia on useita.
Kiuru odottaa hallitukselta apua
Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) kuvaili asiantuntijakuulemisia opettavaisiksi.
– Eipä tuo varmasti viime päivien jälkeen kenellekään tule yllätyksenä, että valtioneuvoston vastineessa ja vastineen täydennyksessä olisi voinut paremminkin onnistua, Kiuru sanoi kokouksen jälkeen.
Kiurun mukaan pallo on edelleen hallituksella. Hänen mukaansa valiokunnalle olisi iloinen yllätys, jos hallitus huomisaamuun mennessä auttaisi prosessissa. Kiuru ei tarkentanut, millaisesta avusta olisi kyse.
Pääministeripuolue keskustan ryhmänjohtajan Antti Kaikkosen mukaan hallitus on jo matkan varrella tarjonnut valiokunnalle monenlaista apua.
Hän sanoi, ettei usko uudistukseen ole loppunut, mutta se on koetuksella.
– Viimeistään viikon päästä tähän samaan aikaan pitää olla kirkkaus siitä, saadaanko tämä maaliin vai joutuuko seuraava hallitus tätä vielä kerran miettimään, Kaikkonen arvioi päivällä.
Sotesta vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ei halunnut kommentoida sote-asiaa medialle eduskunnassa.
Päättymispäivä edelleen auki
Sote-valiokunta jatkaa asian käsittelyä perjantaina. Puheenjohtaja Kiuru piti kuitenkin selvänä, ettei uudistusta saada yhdessä yössä valmiiksi.
Perustuslakivaliokunnalla ei sen sijaan tällä tietoa ole kokousta perjantaina, kertoi valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) STT:lle illalla. Hallintovaliokunta odottaa parhaillaan perustusvaliokunnalta lausuntoa maku 2 -esityksestä.
Maku 2 on maakuntauudistuksen toinen vaihe, johon sisältyvät muun muassa valvontaviranomaisten tehtävät. Perustuslakivaliokunta on kuullut asiantuntijoita. Lapintien mukaan päätöksiä kuulemisten lopettamisesta ei ole tehty.
Eduskunnan istuntokauden päättymispäivä on edelleen auki. Puhemiesneuvoston viesti oli, että työtä jatketaan perjantaina.
Puhemies Paula Risikko (kok.) toisti torstaina aiemman arvionsa, että lisäaikaa tarvitaan, mikäli maakunta- ja sote-uudistusta halutaan viedä eteenpäin.
STT–HETA HASSINEN, OLLI KUIVANIEMI, JECATERINA MANTSINEN
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.