Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunta hyväksyi yöpäivystysten kiistellyt lakkauttamiset

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen kiistellyn sairaalaverkkoesityksen äänin 101-96.

Demokraatti

Demokraatti

Kukaan ei äänestänyt tyhjää. Äänestyksestä oli poissa kaksi kansanedustajaa.

JATKOSSA perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon ympärivuorokautinen yhteispäivystys ja sitä edellyttävä leikkaustoiminta lakkaa Kemissä, Savonlinnassa, Oulaisissa ja Salossa.

Ympärivuorokautista perusterveydenhuollon päivystystä ei muutoksen myötä voi jatkossa ylläpitää Iisalmessa, Varkaudessa, Jämsässä ja Raahessa.

Viisi hallituspuolueiden edustajaa äänesti esitystä vastaan. Kokoomuksesta vastaan äänesti kaksi. He ovat Markku Eestilä ja Juha Hänninen.

Perussuomalaisista vastaan äänestivät Sanna Antikainen, Mikko Lundén ja Mikko Polvinen.

Kaikki opposition kansanedustajat olivat täysistunnossa paikalla ja äänestivät esitystä vastaan. Hallituspuolueista oli poissa kaksi edustajaa, kokoomuksen Janne Heikkinen ja perussuomalaisten Antti Kangas.

Korjattu klo 10.20: äänestystulos 101-96.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE