Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Eduskunta päättää, mikä päivämäärä on” – Sipilän yksipuolinen ilmoitus maakuntavaalien siirtämisestä ihmetyttää

Ministeri, entinen korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvos Lauri Tarasti tukee oppositiopuolueiden eilen esittämää kritiikkiä siitä, etteivät maakuntavaalit ole pelkkä hallituksen yksipuolinen ilmoitusasia. Asiasta uutisoi ensin Keskisuomalainen.

– Tämä oli hallituksen poliittinen ilmoitus, mutta eduskunta päättää, mikä se päivämäärä on, Tarasti sanoo Uutissuomalaiselle.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus ilmoitti eilen lykkäävänsä vuodella sote- ja maakuntauudistuksen voimaan astumista. Maakuntavaalit siirtyvät puolestaan lokakuulle 2018.

– Nyt kun on kyseessä tällainen tilapäinen ratkaisu, niin siihen varmaankin tulee oma erikoispykälänsä. Eli voimaantulopykälä, jossa päätetään ajankohdasta, Tarasti puolestaan arvelee Uutissuomalaiselle.

Oppositio ei hallituksen esitystä purematta niellyt, ja monessa lausunnossa toivottiinkin maakuntavaalien järjestämistä vasta eduskuntavaalien yhteydessä keväällä 2019.

Konsultoiko hallitus oikeusministeriön vaaliosastoa ennen päätöstä maakuntavaalien siirtämisestä.

Esimerkiksi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan, vaalien ajankohta vakiintuneiden demokratian pelisääntöjen mukaan ei ole pelkkä hallituksen ilmoitusasia.

Lisää aiheesta

– Hallitus teki välttämättömän ratkaisun siirtämällä sote-uudistusta, mutta kysymys kuuluu, onko nyt nähdyistä virheistä otettu opiksi? Sote-valmistelu on tähän mennessä tehty kiireellä ja poliittinen ohjaus on syrjäyttänyt järkevän valmistelun. Nyt kannattaisi ottaa opiksi aiemmista virheistä ja katsoa myös vaalien aikataulua rauhassa, Lindtman totesi eilen Demokraatille.

Lindtman jatkoi keskustelua Twitterissä. Hän ihmetteli konsultoiko hallitus oikeusministeriön vaaliosastoa ennen päätöstä maakuntavaalien siirtämisestä.

Lindtman korosti, että ”suomalaisessa demokratiassa vaalien ajankohta ei ole hallituksen diktaatti. Puolueet kutsuttava puolueet koolle sopimaan ajankohta”.

Demokraatti yritti tavoittaa oikeusministeriön vaalisosastossa työskenteleviä. Kaikki osaston virkamiehet olivat kuitenkin lomalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE