Jos Britannia menee ensi vuonna normaalisti parlamenttivaaleihin, työväenpuolue Labourin on todennäköisesti syytä valmistautua ottamaan pääministeriys.

Mitään murskavoittoa heille on silti vielä turhan aikaista ennustaa.

Tällä hetkellä valtaapitävien konservatiivien ja työväenpuolueen kannatusero on parisenkymmentä prosenttia, kun se epäsuositun pääministeri Boris Johnsonin kauden lopulla käväisi jo yli 30:ssa.

Yksi loppuvuoden kestoaiheita Britanniassa tulee olemaan talouspolitiikan linja, ja tässä konservatiivit ovat jäämässä ajatuksineen yksin.

Ekonomistipiireissä on nähty, että uusliberalismin luoma epävarmuus ja tuloerojen kasvu ovat yksi syy länsimaissa nähtyyn äärioikeistopopulismin kasvuun, herravihaan.

Yhdysvallossa uutta suuntausta kutsutaan presidentin nimellä Bidenomics. Mennyttä on usko markkinoiden kykyyn hoitaa asioita ilman hallituksen ohjausta tai yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin kesken.

Varsinkin ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii ehdottomasti valtiolta asioihin puuttumista.

Bidenomicsiin kuuluu myös vahva teollisuuspolitiikka, jossa liittovaltio tukee kansalliselle turvallisuudelle ja talouskasvulle tärkeitä sektoreita sekä vihreää siirtymää.

BIDENOMICS on jo alkanut levitä muun muassa Australian työväenpuolueen ja Saksan demarien talouslinjauksiin.

Britanniankin työväenpuolueessa sitä tutkitaan innokkaasti ja puolue lähtee todennäköisesti samoille linjoille.

Sen sijaan maan konservatiivit pitävät yhä kiinni thatcherilaisyydestä ja kaipaavat veronalennuksia ennen ensi vaaleja.

Talouslehti Financial Timesin kolumnisti julisti ne kuitenkin jo tuskastuneena “huonoksi talouspolitiikaksi” ja “huonoksi politiikaksi”.

Nykytilanteessa veroale olisi silkkaa populismia, jos hallitus ei kerro miten ne rahoitettaisiin. Useinhan alennukset johtavat julkisten palvelujen huonontamiseen leikkauksilla.

Lisäksi thatcherismin muutkin elementit alkavat osoittautua epäonnistuneiksi.

Lontoon vesilaitos, yksityistetty Thames Water on vararikon
partaalla. Rautateitä on otettu takaisin julkiseen omistukseen vähin äänin.

Työväenpuolue ei ole mainostanut ulkoistamisten perumista. Toistaiseksi puolueen talousohjelma puhuu vain rautateiden kansallistamisesta ja energiajakelun turvaamiseen perustettavasta uudesta valtionyhtiöstä.

JOS LABOUR pääsee ensi vuonna valtaan, sen hallituskausi ei tule olemaan ruusuilla tanssimista. Puolueella on sylissään melkoinen konkurssipesä, jonka brexit, covid ja Ukrainan sota ovat synnyttäneet.

Siksi työväenpuolue pyrkii säilyttämään uskottavuutensa ja lupaamaan kalliita uudistuksia vain niukasti. Parasta olisi, jos uudistukset eivät maksaisi mitään, vaan niitä pystyisi hoitamaan laeilla ja asetusmuutoksilla.

Esillä ovat olleet muun muassa työelämän nollatuntisopimusten poistaminen Ranskan tapaan sekä yleinen työhyvinvoinnin lisääminen.

Yritystukia työväenpuolue lisäisi lähinnä teollisuuden vihreän siirtymän nopeuttamiseen.

Näiden lupausten seurauksena työväenpuolue onkin saanut yllättävästi lisärahoitusta maan yrityselämältä. Kyse ei niinkään ole ideologian tukemisesta, vaan monet yritykset sanovat kaipaavat taloudenpitoon edes jotain pysyvyyttä ja järkeä.

Ainakaan Työväenpuolue ei huuda “F**k business” kuten Boris Johnson teki.

BRITANNIAA ovat ennen Rishi Sunakia hallinneet poliitikot, jotka kaikessa karismaattisuudessaan ovat käyttäytyneet kuin vastuuttomat lapset.

Työväenpuolueen Keir Starmer vaikuttaa heidän täydelliseltä vastakohdaltaan, ja sitä britit nyt varmaankin haluavat. Starmerissa – juristissa ja entisessä yleisessä syyttäjässä- ei ole pisaraakaan karismaa.

Mutta hän näyttää sopivasti huolestuneelta aikuiselta, jonka älykkyyteen, pätevyyteen ja vastuuntuntoon äänestäjä voi luottaa.

Keir Starmerin on onnistunut puhdistaa puolue sen aikaisemmasta antisemitismista ja corbynismista eli vasemmistopopulismista.

Edellinen johtaja Jeremy Corbyn ei saa enää edes yrittää ensi vaaleissa kansanedustajaksi puolueen listoilta.

Ulkopolitiikassa Starmer haluaa jatkaa Boris Johnsonin aloittamaa sotilaallista tukea Ukrainalle.

Kyllä Starmerissa radikalismiakin on, jos se ei maksa maltaita. Hän aikoo urheasti hyökätä yläluokan perinteisiä linnakkeita, parlamentin ylähuoneen asemaa ja yksityisten sisäoppilaitosten verohelpotuksia vastaan.

Starmer näyttää kuitenkin säästösyistä perääntyvän aikaisemmasta lupauksestaan palauttaa Britannialle ilmainen yliopisto-opetus nykyisen kalliin lukukausimaksun sijasta.

LÄHIMMISTÄ työtovereista Starmerille tärkein lienee nykyisen varjohallituksen valtiovarainministeri Rachel Reeves, 44-vuotias entinen keskuspankin ekonomisti.

Starmer ei juristina paljonkaan tajua talousasioista, joten talouspolitiikan uskottavuuden varmistaminen jää Reevesin harteille.

Työväenpuolueen liittolaisiin ja rahoittajiin kuuluu kaksi suurinta ammattiliittoa, sekatyöläisten Unite ja julkisen sektorin työntekijöiden Unison.

Radikaali rautatieläisten ja kuljetustyöläisten liitto RMT sekä sairaanhoitajien liitto Royal College of Nursing ovat myös mukana rintamassa. Puolue onkin luvannut parantaa hoitajien palkkoja ja korjata terveydenhuollon kriisiä.

PUOLUE on kuluneen vuoden aikana saanut tuekseen yllättävän laajan joukon uusia brittiläisiä vaikuttajia – jotka eivät edes ole työväenpuolueen varsinaisia jäseniä.

Jopa Englannin kirkon pää, Canterburyn arkkipiispa Justin Welby suhtautuu nykyään suopeasti puolueen linjauksiin.

Hänen mielestään thatcherismiin liittynyt eriarvoisuuden hyväksyminen on tehnyt maalle pahaa sosiaalista tuhoa.

Työväenpuolueen tavoitteita ovat tukeneet myös monet mediakasvot, kuten luontodokumenteistaan tuttu David Attenborough ja urheilukommentaattori Gary Lineker.

Molemmat olivat joutuneet huonoihin väleihin konservatiivien kanssa arvosteltuaan näiden politiikkaa.

Paikallispoliitikoista Starmeria auttavat Manchesterin toimelias pormestari Andy Burnham sekä Lontoon pormestari Sadiq Khan.