Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Ei rokotus suojaa niin, että voisi elellä vapaasti” – STM ei lupaa nopeaa kaikkien rajoitteiden purkua

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaa näillä tiedoin suomalainen aikuisväestö pääsee koronarokotusten makuun todennäköisesti kesän korvilla.

Marja Luumi

Demokraatti

– En mene sanomaan, mitä tapahtuu juhannuksena tai koulujen alkaessa, koska joka viikko lukumäärissä tapahtuu jotakin, osastopäällikkö Tuija Kumpulainen STM:stä kommentoi tiedotustilaisuudessa rokotusten tilannetta.

Hän huomautti, että rokotteet suojaavat saajiaan vakavalta taudinkuvalta ja vähentävät sitä kautta kuolemia. Kumpulaisen mukaan nyt vasta odotellaan näyttöä siitä, että sairastunut henkilö ei välittäisi tautia eteenpäin.

– Voi hyvin olla, että osalta rokotteista sellaista löytyy, mutta niin kauan kuin näyttöä ei ole, ei se rokotus suojaa niin, että voisi elellä vapaasti.

Siksi rajoituksia pohdittaessa hänen mielestään pitää pohtia erityisesti sitä, että mitkä rajoitteet kannattaisi säilyttää pisimpään.

Hän otti esille, että tällä hetkellä Suomessa ei päästä rokottamaan alle 16-vuotiaita, joita on noin miljoona.

– Virus voi kiertää heidän keskuudessaan ja se vaikuttaa kansalliseenkin tilanteeseen.

Strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä muistutti, että rokotuksen vaikutus yksilötasolla on aina jossain määrin epävarmaa.

– Ei pidä tuudittautua siihen, että rokote antaa täydellisen suojan, vaikka hyvin merkittävän suojan se antaakin.

Rajoitusten purussa hän pitää tärkeänä kokonaisarviota.

– Pitää muistaa, että aina pitää katsoa vähintään pari kolme viikkoa tällaisen toimenpiteen jälkeen, mitä tapahtuu, miten epidemia käyttäytyy. Nopeaa kaikkien rajoitteiden purkua ei missään tapauksessa ole tulossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE