Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Eipäs hosuta päivystysuudistuksessa, vaan hylätään se”

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen ja valiokunnan muu demariryhmä kaataisivat hallituksen päivystysesityksen eduskunnassa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sosialidemokraatit Tuula Haatainen, Anneli Kiljunen ja Eeva-Johanna Eloranta esittävät päivystysuudistusta koskevan lakiesityksen hylkäämistä eduskunnassa.

– Esitimme valiokunnassa uudistuksen siirtämistä käsiteltäväksi keväällä, sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen yhteydessä. Hallitus haluaa viedä esitystä eteenpäin hosuen ilman tietoa kokonaisuudesta, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen sanoo.

Valiokunnan puheenjohtaja sanoo, että lain käsittelylle annettu aikataulu on liian tiukka.

– Tämän aikataulun puitteissa emme pysty tekemään päätöksiä riittävin tiedoin. Nyt päivystysuudistuksesta tehtävät päätökset tulevat ohjaamaan sote-ratkaisua, vaikka palveluverkon muodostumisesta pitäisi päättää sote-uudistuksen yhteydessä kokonaisuutena, toteaa valiokunnan jäsen Kiljunen.

– Hallituksen kiirehtiminen päivystysuudistuksessa tuntuu kaikin tavoin omituiselta, sillä lain voimaantulossa on siirtymäsäännös, joka käytännössä tarkoittaa keskeisten muutosten voimaantuloa vasta vuoden 2018 alusta. Hallitus on perustellut kiirettä sillä, että esitys on sidottu ensi vuoden budjettiin. Kuitenkin säästövaikutukset ovat toteutumassa hyvin vähäisinä ja epävarmoina vuoden 2017 aikana. Aikalisän ottamiseen huolelliselle valmistelulle ei siis olisi ollut käytännössä eikä periaatteessa esteitä, valiokunnan jäsen Eloranta korostaa.

–Perustuslakivaliokunta esitti viime viikolla, että kielellisten oikeuksien toteutuminen pitää turvata vahvemmin kuin hallitus on esittänyt. Tämän vuoksi hallituspuolueet ovat kireällä aikataululla esittäneet lakiin muutoksia. Meidän mielestämme ne pitäisi vielä arvioida perustuslakivaliokunnassa.  Sosialidemokraatit kannattavat 12+1-mallia eli sitä että Vaasan sairaanhoitopiiri lisätään uutena täyden päivystyksen alueisiin kielellisten oikeuksien turvaamiseksi, Haatainen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE