Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

EK: Teollisuuden investoinnit supistuvat yhdellä prosentilla viime vuoteen verrattuna

iStock

Teollisuuden investoinnit supistuvat tänä vuonna yhdellä prosentilla viime vuoteen verrattuna, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n investointitiedustelusta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Teollisuuden kiinteät investoinnit vähenevät EK:n mukaan tänä vuonna kaksi prosenttia, kun taas tutkimus- ja kehitysinvestoinnit kasvavat yhdellä prosentilla.

Erityisesti alle 250 henkeä työllistävien pk-yritysten investointiaikomukset ovat selvästi aiempaa heikommat, kun taas yli 250 henkeä työllistävissä investoinnit jatkavat kasvuaan.

Teollisuuden investointien yhteenlaskettu arvo on investointikyselyn mukaan tänä vuonna noin 9,0 miljardia euroa.

Viime vuonna teollisuuden investoinnit kasvoivat EK:n mukaan 11 prosenttia. Luku on suurempi kuin mitä vielä alkuvuonna arvioitiin.

Erityisesti tutkimus- ja kehitysinvestointien kehitys oli viime vuonna selvästi parempaa kuin vielä alkuvuonna arvioitiin.

“Aiempaa parempi investointiympäristö”

EK:N johtajan Sami Pakarisen mukaan Suomi on muuttunut aiempaa paremmaksi investointiympäristöksi, ja hän kehottaakin yrityksiä uusiin panostuksiin.

-  Lyhyessä ajassa Suomi on mennyt monella tapaa myönteiseen suuntaan. Nato-jäsenyys, uskottavampi talouspolitiikka, työmarkkinauudistukset sekä nettomaahanmuuton kasvu ovat kääntäneet toimintaympäristöä investoinneille suotuisaksi. Nyt jos koskaan on oikea aika investoida, sillä Suomen talous kaipaa kipeästi investointeja, Pakarinen sanoo EK:n tiedotteessa.

-  Tämä vuosi on Suomelle erityisen tärkeä, koska Ruotsi menee jo hyvää vauhtia eteenpäin. Investointien kannalta on oleellista, että taloutta vaivaava luottamuslama saadaan selätettyä ja pääsemme Ruotsin imuun kiinni, Pakarinen jatkaa.

Uutista täydennetty klo 8.49.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE