Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

9.10.2021 13:44 ・ Päivitetty: 9.10.2021 13:44

Elokapinan mukaan kymmeniä mielenosoittajia on yhä kiinniotettuna Pasilan poliisiasemalla – pakkokeinolain mukaan kiinnioton jatkuminen yli 12 tuntia edellyttää pidättämisen edellytysten olemassaoloa

Lehtikuva

41 eilen kiinniotettua Elokapinan mielenosoittajaa on edelleen Pasilan poliisiasemalla kiinniotettuna, kertoo Elokapina Twitter-tilillään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Elokapinan mukaan ensimmäisiä kiinni otettuja on pidetty putkassa jo yli 24 tuntia.

Pakkokeinolain mukaan kiinnioton jatkuminen yli 12 tuntia edellyttää pidättämisen edellytysten olemassaoloa.

Elokapina olettaa siksi, että nämä on pidätetty. Liikkeen mukaan ainakin yksi mielenosoittaja on varmuudella pidätetty.

STT on tavoitellut Helsingin poliisia kommentoimaan asiaa, mutta poliisi ei ole vastannut yhteydenottoihin.

Poliisi syytti liikettä ”uloskäyntien miehittämisestä”

Poliisi otti eilen iltapäivällä kiinni Valtioneuvoston linnaan kulkua tukkineita mielenosoittajia.

Lisää aiheesta

Poliisi kertoi perjantaina epäilevänsä kiinni otettuja muun muassa niskoittelusta, törkeästä julkisrauhan rikkomisesta ja kokouksen estämisestä.

Helsingin poliisin ylikomisario Jarkko Lehtinen kommentoi Helsingin poliisin Twitter-tilillä perjantaina iltapäivällä, että Valtioneuvoston linnan sisällä olevien henkilöiden liikkumisen kontrollointia voidaan pitää tietyssä mielessä jonkinasteisena väkivallan uhkana. Poliisi tviittasi myös, ettei se hyväksy Valtioneuvoston linnan uloskäyntien miehittämistä ja valtiojohtoon vaikuttamista. Poliisin mukaan tunkeutumisella on luotu turvallisuusuhka, jolla on pyritty vaikuttamaan valtioneuvoston meneillään olevaan istuntoon.

Elokapina kiisti väitteet tänään lähettämässään mediatiedotteessa.

– Helsingin poliisin ylikomisario Jarkko Lehtinen sanoi eilen Twitterissä, että Elokapina olisi luonut Valtioneuvoston linnalle turvallisuusuhan. Tämä ei pidä paikkaansa. Olimme yhteydessä Valtioneuvoston linnan turvallisuuspalveluun ja kerroimme ettemme yritä rakennuksen sisälle, liike kirjoitti tiedotteessaan.

Liike huomautti myös, että syyte kokouksen estämisestä vaatisi, että kokous olisi estetty väkivaltaa tai sen uhkaa käyttäen.

– Elokapina on kaikessa toiminnassaan ehdottoman väkivallaton eikä kulkua rakennukseen ei missään vaiheessa estetty, liike kirjoitti.

Valtioneuvoston turvallisuusasiantuntija Mika Tikkanen kertoi eilen, että mielenilmaisu rajoitti kulkua Valtioneuvoston linnaan, mutta muuten toiminta jatkui normaalisti. Hän kommentoi myös Ylelle, ettei pitänyt tilannetta uhkaavana tai vakavana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU