Ismo Leikola on lavalla usein hauska, jopa niin pitkälle, että hän on saanut Yhdysvalloissa epiteetikseen “maailman hauskin mies”. Ei tuo titteli ihan tyhjästä ole tullut, sillä Leikola voitti kymmenen vuotta sitten ylivoimaisesti yli 100 000 äänen marginaalilla seuraavaan Funniest Person in the World -nettiäänestyksen, jonka järjesti iso ja arvostettu Laugh Factory -komediaklubiketju (klubeja muun muassa Hollywoodissa, Las Vegasissa, Chicagossa ja “tallissa” huippukoomikoita Arsenio Hallista ja Adam Sandlerista Jimmy Falloniin ja Gabriel Iglesiasiin).

Leikola, kansainväliseltä taiteilijanimeltään vain Ismo, on maailmalla jo kohtalaisen iso nimi, minkä saamme todeta hänestä tehdyssä suomalaisdokumentissakin. Hänellä on kannustajina ja eräänlaisina mentoreina lajin merkkimiehiä kuten tässä elokuvassakin hyvin esillä olevat George Lopez ja mainittu Gabriel “Fluffy” Iglesias, ja hän vetää maaimankiertueellaan jo todella isoja saleja täyteen.

Reilun puolentoista tunnin henkilökuva yrittää piirtää sekä kokopitkän ja -kirjavan Ismo Leikolan elämänkaaren että fokusoitua kohteensa tämänhetkiseen statukseen Yhdysvalloissa läpilyöneenä stand up -artistina. Jos kohde itse sukkuloi mantereiden väliä uuvuttavilla lennoilla, niin Ismo-dokumentti pyrähtelee levottomasti Leikolan keskisuomalaisten lapsuusmaisemien, muun Suomen ja koko Pohjois-Amerikan mantereen välillä. Ismon Ritva-äitikin haastatellaan alkuun Jyväskylässä, mutta lennätetään lopuksi poikansa yllätykseksi Los Angelesiin, jossa dokumentti huipentuu merkittävään tv-liveshowhun.

Materiaalin karsiminen ei olisi ollut ainakaan pahaksi elokuvan intensiteetille. Nyt se katkeaa monilla siirtymätaipaleilla ja joitakin turhanaikaisempia elämäkertatietoja kelailtaessa.

YHTEEN ASIAAN tekijät ovat päättäneet tarkentaa huolella. Dokumentissa toistellaan nimeään myöten, kuinka Ismo on tuntenut kokeneensa kaikissa elinpiireissään ulkopuolisuuden tunnetta.

Se uskottakoon, mutta siihen nähden elokuvan rakenne on aika ristiriitainen: Ismo on siinä niin hallitseva hahmo, että hän kertoo sekä itse että antaa kollegoidensa, ex-puolisonsa Angelikan, manageriportaansa ym. kertoa uransa vaiheista, ja kaiken päälle kommentoi itse taustaäänenä, missä dokumentissa milloinkin mennään. Alku- ja lopputekstejä myöten! Siitä on ulkopuolisuus kaukana, ja se on aika rasittavakin dramaturginen “oivallus”.

Ismo-dokumemtin kiinnostavinta antia ovat stand up -ammattilaisten ja miksei amerikkalaisten yleisöjenkin analyysit ja luonnehdinnat Leikolan komiikasta, joka toden totta perustuu juuri kieli- ja kulttuurieroihin eli siihen ulkopuolisuuteen. Nämä kommentit tuntuvat vilpittömiltä ja kohteliaan myötäsukaisilta, mutta eivät silti imeliltä. Esimerkiksi maailmankuulujen talk -show -isäntien Jay Lenon ja Conan O’ Brienin toteamukset Leikolasta tuntuvat lähtevän ihan sydämestä.

Mukava olisi ollut kuulla myös vähän enemmän Leikolan itseanalyysia komiikkansa lähteistä.