Jo Sydämen asia(t) (2022) oli melko viehättävä, hienoisia jännityselementtejä sisältänyt tarina toisiinsa mutkittelevista ihmissuhteista.

Uutuus Kolme ystävää jatkaa samaa sykintää, paitsi että jännityksen korvikkeena on sangen ironista huumoria. Kun aiemmin Mouret’n takakontista löytyi sekä Eric Rohmeria että Claude Chabrolia, nyt entistä korostuneemmin vain Rohmeria.

Miksei toki myös Woody Allenia. Kolme ystävää tuo jotenkin mieleen Hannah ja sisaret -klassikon (1986), vaikka kyse onkin kolmen aikuisen sisaren sijaan kolmesta kollegasta, joiden ystävyyttä ympäröivä yhteisöllinen kuva on samalla hieman kapeampi.

Rakkausasioissa ystävykset ovat tottuneet jakamaan toisilleen kaiken. ”Tasa-arvoinen parisuhde on harvinaista. Jompikumpi rakastaa yleensä vähän enenmän”, toteaa Alice tunteidensa hiipumisesta huolestuneelle Joanille. Luonnonlapsen lailla elävä Rebecca taas joutuu puhumaan Alicelle rakastajastaan paljastamatta tästä ehkä olennaisinta. Alice tuntuu tarinan itsenään hiukan värittömältä keskushahmolta, jota ympäröidään sekä paljastuksilla että salassapidoilla.

Kolme ystävää on kepeää, jopa ”kuolemankepeää” ihmisssuhdetutkiskelua. Mukaan mahtuu aika isokin tragedia, mutta sitä käsitellään ilmavasti, kuitenkaan tapauksen psyykkisiä jälkiä aliarvioimatta. Haamuhahmon käyttöä Mouret ei tosin ole kerronnallisesti viimeistellyt yhtä hyvin kuin eläviä hahmojaan.

Kolmessa ystävässä sekä kerrotaan vaikeista tunteista auliin avoimesti että pidetään niitä pintaan huoaten salassa – riippuen aina henkilöistä ja tilanteesta.

Mouret tuntuu väittävän, että läheisissä ihmissuhteissa

asiat kehittyvät ja jopa ratkeavat omalla painollaan, eikä kaikkien tarvitse välttämättä tietää kaikkea olennaista toisistaan, jotta ystävyys säilyisi.

Silkkaa idealismia vai hellää ironiaa? Ehkä vähän molempia.

KOLME YSTÄVÄÄ ei tähtää yhtä syvällisiin ulottuvuuksiin kuin Sydämen asia(t), mutta tällä kertaa Mouret osaa lopettaa elokuvansa taitavammin.

Kahden meillä nähdyn elokuvan perusteella Mouret’n taiteilijakuva alkaa hiljalleen avautua. Jotain lupaavaa on siinä, kuinka hän pystyy ammentamaan avoimesti ranskalaisen elokuvan klassisesta perinteestä ja jalostamaan siitä teoksiinsa varsin omanoloistaan charmia.

Lyonissa tapahtuva Kolme ystävää tarjoaa erityisesti eloisaa kaupunkikuvaa ja sangen ihastuttavaa näyttelijäintyötä. Sen perimmäisestä rakkauden, elämän, ystävyyden ja kuoleman tematiikasta puuttuu kuitenkin täsmällinen, kokoava painotus, joten juttu jää mieleen pyörimään korkeintaan tunniksi, pariksi, ehkä kolmeksi.