Kotimaa
8.10.2018 13:21 ・ Päivitetty: 8.10.2018 13:21
Elokuvasäätiön ex-toimitusjohtaja ja hallintojohtaja kiistävät vitkuttelusyytökset
Suomen elokuvasäätiön entiselle toimitusjohtajalle Irina Krohnille ja nykyiselle hallintojohtajalle Niina Otva-Lammelle vaaditaan käräjillä sakkorangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Syytteissä on kyse siitä, että yksityishenkilö oli pyytänyt Talvivaaran kaivosta käsittelevän Jättiläinen-elokuvan kaikki julkiset tukitiedot. Tiedoista salattiin liikesalaisuuden perusteella muun muassa tukihakemusten ja sopimusten liitteitä.
Jutussa on kyse siitä, ettei säätiö antanut syyttäjän mukaan riittävän ajoissa valituskelpoista päätöstä salaamisesta tietoja pyytäneelle.
Valituskelpoinen päätös on edellytys päätöksestä valittamiselle. Syytettyjen mukaan valituskelpoinen päätös viivästyi, koska tietojen pyytäjän kanssa käytiin edelleen keskustelua pyynnöstä.
Muun muassa elokuvien tuotantoon tukea myöntävä Suomen elokuvasäätiö saa rahansa veikkausvoittovaroista.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.