Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

7.2.2023 07:00 ・ Päivitetty: 7.2.2023 07:00

”Emme ole kieltämässä oikeutta lakkoihin” – Elinkeinoelämän järjestöt kuvaavat Suomen tilannetta vakavaksi

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Tulevan hallituksen on lopetettava velkaantuminen ja varmistettava kilpailukykyinen verotus, painottavat elinkeinoelämän järjestöt tavoitteissaan ensi vaalikaudelle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lisäksi seuraavan hallituksen pitäisi järjestöjen mukaan muun muassa tehdä päätökset, joilla avoimelle sektorille voi syntyä henkilötyövuosina mitattuna 100  000 työpaikkaa vaalikauden loppuun mennessä.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari ja Perheyritysten liitto julkaisivat tiistaina yhteiset tavoitteensa ensi vaalikaudelle. Järjestöt kuvaavat Suomen tilannetta vakavaksi ja kertovat tämän takia päätyneensä poikkeuksellisesti julkaisemaan yhteiset tavoitteet vaalikaudelle.

Järjestöt vaativat, että tuleva hallitus tarkastelee kriittisesti erityisesti 2000-luvulla voimaan tulleita etuus- ja palvelu-uudistuksia, jotka ovat lisänneet julkisia menoja. Lisäksi järjestöt esittävät, ettei yritysten ja yrittäjien verotusta kiristetä ja että ansiotuloverotusta kevennettäisiin kaikissa tuloluokissa.

-  On varmistettava, että yritysten toimintaympäristö pysyy ennakoitavana ja vakaana. Se tuo mukanaan investointeja, kasvua, työllisyyttä ja hyvinvointia, järjestöjen yhteisessä tiedotteessa sanotaan.

LISÄKSI järjestöt muun muassa esittävät, että paikallinen sopiminen olisi ensi kaudella mahdollistettava kaikissa yrityksissä riippumatta siitä, onko yritys järjestäytynyt tai onko siellä luottamushenkilöä.

-  Paikallisen sopimisen on oltava mahdollista kaikissa yrityksissä ja kaikilla työpaikoilla riippumatta siitä, ovatko yritys ja työntekijät järjestäytyneitä liittoon vai eivät. Työpaikkasopimisen mahdollisuuksia on lisättävä lainsäädäntömuutoksilla ensi hallituskaudella, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo tiedotteessa.

Muutoksia vaatisi järjestöjen näkemyksen mukaan myös työrauhalainsäädäntö, jota järjestöt pitävät vanhentuneena.

-  Emme ole kieltämässä oikeutta lakkoihin. Tavoittelemme vain kilpailijamaittemme tasoa työrauhassa, emme enempää, toimitusjohtaja Jyri Häkämies EK:sta sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU