Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

1.2.2022 10:27 ・ Päivitetty: 1.2.2022 10:27

”Emme tule päästämään heitä helpolla” – kokoomuksen ryhmyrinä jatkava Mykkänen kovistelee hallitusta

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kansanedustaja Kai Mykkänen jatkaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Hän on hoitanut tehtävää kesäkuusta 2019 alkaen.

Demokraatti

Demokraatti

Mykkänen vaatii hallitusta kääntämään tänä keväänä Suomen kestävän kasvun tielle jatkuvan velkaelvytyksen sijaan. Hän viittaa talouspolitiikan arviointineuvoston viimeviikkoiseen arvioon, jonka mukaan työllisyystoimien julkista taloutta parantava vaikutus jää alle puoleen hallitusohjelmassa luvatusta, koska päätöksiä ei ole tehty tarpeeksi rohkeasti.

– Jos hallitus aikoo laiminlyödä työllisyyttä ja kasvua luovat toimet sekä rikkoa taas menokehykset, emme tule päästämään heitä helpolla. Suomi ansaitsee vastuunottoa ja sen mukaista rohkeutta, Mykkänen kovistelee tiedotteessa.

Hänen mukaansa ”on vastuutonta siirtää vaikeat päätökset seuraavan hallituksen kontolle”.

Eduskuntaryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Sari Sarkomaa ja toisena varapuheenjohtajana Jukka Kopra. Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi ryhmä valitsi Pia Kauman. Kolmantena varapuheenjohtajana toiminut Mari-Leena Talvitie ei asettunut ehdolle jatkokaudelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU