Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

27.11.2016 12:56 ・ Päivitetty: 27.11.2016 12:56

”En kannata blokkipolitiikkaa, mutta…” – Li Anderssonilta HS:ssa ehdotus SDP:lle ja vihreille

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson haluaa syventää oman puolueensa, SDP:n ja vihreiden yhteistyötä kohti eduskuntavaaleja. Hän ehdottaa Helsingin Sanomissa, että puolueet voisivat sopia ennen vaaleja yhteisistä tavoitteista, joihin sitoudutaan.

– En kannata blokkipolitiikkaa, jossa on yhteinen vaaliohjelma. Puolueilla on eri painotuksia ja sisältöjä, hän kuitenkin lisää.

Kolmea oppositiopuoluetta yhdistää ainakin sama kanta sote-uudistuksen valinnanvapaudesta. HS:n mukaan puolueet ovat ”enemmän tai vähemmän valmiita kaatamaan valinnanvapauden, jos pääsevät hallitusvastuuseen.

Anderssonille valinnanvapaus tarkoittaa ”pakkoyksityistämistä ja pakkoyhtiöittämistä”. Hän korostaa HS:n haastattelussa, että kunnalliset yhtiöt jäävät kilpailussa jalkoihin, koska niiden vastuulle jää erikoissairaanhoito.

– Voitontekomahdollisuudet jäävät yksityisille toimijoille, mutta julkinen valta vastaa siitä hoidosta, jossa raskaimmat kustannukset syntyvät, Li Andersson huomauttaa lehden haastattelussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU