Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Ennen oli paremmin, nyt on kaikki huonommin

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Mainiossa animaatio tv-sarjassa Pasila, ylikomisario Rauno Repomies haikaili usein vanhaan aikaan. Saattoipa hän välillä jopa lurauttaa laulun: ennen oli kunnollista, nytten ei oo kunnollista, ei saa edes kunnollista kahvia.

Jussi Maasola

SDP:n varavaltuutettu, Jyväskylä

 

On mahdollista, että ennen jotkut asiat olivat paremmin. Heti ei minulle tule mieleen yhtään esimerkkiä. Meillä on vaan tapana muistella vanhoja hyviä aikoja, vaikka todellisuudessa asiat olivat silloin huomattavasti huonommin kuin nyt. Nykyinen hallitus on pystynyt keskellä valtavaa korona kriisiä tekemään suuria uudistuksia, jotka parantavat monien elämää. Oppivelvollisuusikää nostettiin, sote uudistus saatiin maaliin, työttömyys vähenee jne. Edellinen hallitus ei saanut näitä asioita aikaseksi.

 

Usein vanhaa aikaa haikailevat ihmiset sortuvat negatiiviseen ajatteluun nykyhetkestä. Nyt on tilanne niin, että ihan sama mitä hallitus päättää tai ylipäätään tekee, median ja somen asiantuntijoiden mielestä se on kuitenkin väärin. Tämä tuntuu koskevan erityisesti pääministeri Marinia. Valittaminen ja virheiden etsiminen on tärkeintä uutisointia, ei itse asia. Tämä on erittäin ikävä suuntaus. Etenkin somen valittajat tuppaavat usein unohtamaan, että ei se ennen ollut paljon paremmin. Valitettavan useat kansalaiset muodostavat mielipiteen iltapäivälehtien ja somen uutisoinnin perusteella. Minusta tämä on yksi syy mikä lisää ihmisten ahdistusta ja masennusta. Kun tarpeeksi kauan kerrotaan, että kaikki on huonosti, niin ihminen alkaa uskomaan näitä uutisia.

 

Hyvä esimerkki negatiivisesta uutisoinnista oli taannoinen A-studio keskustelu televisiossa, joka otsikoitiin hallituksen huonoilla väleillä keskenään. Varapuheenjohtaja Malm ja ex-pääministeri Vanhanen kertoivat asiallisesti, että välillä ollaan erimieltä asioista, mutta kompromisseja tehdään. Sellaista on politikka. Tämän jälkeen kaksi toimittajaa jatkoivat keskenään keskustelua siitä, kuinka kauhea riita hallituksessa on.

 

Kaipaan kovasti mediaa, joka kertoisi totuuden mukaisesti faktoja ja positiivisia uutisia. Minun mielestäni on paljon mukavampi elää, kun ajattelee asioita realistisesti ja positiivisesti. Jos elämä on pelkkää negatiivista ajattelua, se on kovin raskasta.

 

Kirjoittaja on sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, Jyväskylä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE