Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ensiasunnon ostajilla pari kuukautta aikaa tehdä asuntokaupat – Orpo: Ymmärrän, että tämä on heikennys

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Pääministeri Petteri Orpo Helsingissä 10. lokakuuta.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoi eduskunnassa lyhyesti hallituksen päätöstä laittaa myös ensiasunnon ostajat varainsiirtoverolle samalla, kun varainsiirtoveroa lasketaan muilta omakotitalojen ja asunto-osakkeiden ostajilta. Orpon erittäin isoksi kokonaisuudistukseksi kutsuma muutos tulee voimaan ensi vuoden alusta.

Simo Alastalo

Demokraatti

Orpon mukaan tavoitteena on piristää asuntokauppaa erittäin haitalliseksi pidettyä varainsiirtoveroa laskemalla. Esimerkiksi 300 000 euron omakotitalon ostaja hyötyy veronalennuksesta 3 000 euroa, ellei hän satu olemaan ensiasunnon ostaja. Silloin hän maksaa varainsiirtoveron, josta olisi muutoin saanut vapautuksen.

– Ensiasunnon ostajien osalta niin ensimmäinen huomio on se, että tämä (verovapaus) on voimassa vuoden loppuun asti. Eli jos on mahdollista, se kannattaa hyödyntää. Toisaalta tulemme uudistamaan ja parantamaan ASP-järjestelmää niin, että se helpottaa sitten ensiasunnon ostajia.

Hallitus on ohjelmansa mukaan korottamassa ASP-korkotukilainan enimmäismäärää ja aikoo poistaa ASP-säästämisen aloitusikärajan.

ORPO vakuutti, että kaikki hyötyvät asuntomarkkinoilla varainsiirtoveron alentamisesta.

– Siitä hyötyy myöskin ensiasunnon ostaja, siis tavallaan kun se normaali varainsiirtoverokanta on alempi.

Orpolle huomautettiin, että ensiasunnon ostaja joutuu muutoksen jälkeen maksamaan varainsiirtoveron, toisin kuin ennen.

– Tarkoitin, että kun varainsiirtoverokanta kuitenkin laskee, niin… ehkä olet oikeassa tuossa, mutta se laskenut kanta koskee nyt tästä eteenpäin kaikkia. Ymmärrän, että tämä on ensiasunnon ostajille heikennys, mutta toisaalta ASP-järjestelmän kautta koetetaan sitä lieventää.

Käytännössä veronalennuksen maksavat siis sellaiset ensiasunnon ostajat, jotka eivät ryntää asuntokaupoille seuraavan kahden kuukauden aikana.

– Jos halutaan tehdä rakenteellisia uudistuksia niin kuin tässä tapauksessa keventää nimenomaan asuntokaupan varainsiirtoveroa, mikä on erittäin haitallinen, niin silloin näitä pyritään tekemään kokonaisvaltaisesti ja tämä on suhteellisen kustannusneutraali, Orpo totesi.

Kiinteistöjen varainsiirtovero on hallituksen kaavailuissa laskemassa neljästä kolmeen prosenttiin. Asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden tapauksessa varainsiirtoveroprosenttia laskettaisiin kahdesta puoleentoista.

Täydennetty klo 15.53.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE