Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Esimiesten on luovuttava heille kertyneestä vallasta” – Minna Helle: Työpaikoilla tarvitaan vastuun ja vallan uusjako

iStock

Työnantajajärjestö Teknologiateollisuus haastaa kaikki työpaikat työkulttuurien kehittämiseen ja uusien toimintatapojen omaksumiseen.

Demokraatti

Demokraatti

– Työn murroksen keskellä valtaa ja vastuuta on jaettava työpaikoilla uudelleen. Esimiesten on luovuttava heille kertyneestä vallasta ja sallittava työntekijöiden roolin kasvaminen. Työntekijöiden on puolestaan kyettävä oman työnsä johtamiseen ja entistä suurempaan vastuuseen omasta työstään, Teknologiateollisuus linjaa tiedotteessa.

Varatoimitusjohtaja Minna Helle korostaa, että teknologiayritysten menestyksen tekevät ihmiset.

– Tästä syystä Teknologiateollisuus haluaa olla toimialana edelläkävijä työelämän ja työkulttuurien uudistamisessa. Meillä on vahva tahto tehdä suomalaisesta työelämästä maailman paras. Emme tietenkään ajattele tekevämme sitä yksin. Matkaan tarvitaan työpaikoilla ihan kaikki, hän totesi puhuessaan Teknologiateollisuuden järjestämässä tilaisuudessa Valo – välähdyksiä työkulttuurien tulevaisuuteen.

Helteen mukaan ihmiset voivat hyvin ja pystyvät luomaan uutta, kun työpaikoilla on moderni, ihmisläheinen ja osallistava työkulttuuri.

– Maailma, jossa esihenkilöt tietävät, mitä pitää tehdä ja kertovat siitä alaisilleen, on ohitse. Tietoa panttaamalla ei pärjää.

Hän arvioi, että työntekijöiden rooli on tulevaisuuden työelämässä yhä tärkeämpi.

– Teknologinen kehitys ei ratkaise yksin tuottavuusloikkia vaan muutoksen tekevät viime kädessä osaavat ihmiset. Uudet työkalut parantavat työsuorituksia vain, jos myös toimintatavat kehittyvät samalla. Teknologiaa voi kopioida, mutta uteliaisuuteen kannustavaa työkulttuuria ei.

“Valitettavasti työelämän retoriikassa on yhä paljon vastakkainasettelua.”

Helteen mukaan tarvitaan työtapojen muutosta, johtamisen muutosta, työkulttuuri, jossa kaikki uskaltavat sanoa näkemyksensä, jossa motivaatio on korkealla ja jossa syntyy uusia luovia ratkaisuja.

– Valitettavasti työelämän retoriikassa on yhä paljon vastakkainasettelua. Jotkut ajattelevat yhä, että työnantajan ja työntekijöiden intressien välillä on ainainen ristiriita. En ymmärrä tällaista ajattelua. Yritys tarvitsee osaavia ja motivoituneita työntekijöitä ja työntekijä puolestaan yrityksiä, jotka menestyvät ja voivat työllistää. Teknologiateollisuus ei voi menestyä maailmassa, jossa työnantajan ja työntekijöiden intressit olisivat vastakkaisia.

Teknologiateollisuus haluaa satsata jatkossa entistä enemmän työkulttuurien kehittämiseen.

– Työn muutos koskettaa väistämättä jokaista. Sen vuoksi on tärkeää lisätä ymmärrystä uudenlaisesta työstä ja siitä, mitä se edellyttää johtamiselta. Yhtä oikeaa vastausta tuskin löytyy, sillä yritysten ja niiden henkilöstön tarpeet vaihtelevat. Selvää kuitenkin on, että johtaminen ei voi olla ”management by perkele” vaan sen vastakohta.

Työnantajajärjestö haastaa kaikki työpaikat, jotta siellä keskusteltaisiin yhdessä omalle työpaikalle sopivista toimintatavoista ja luotaisiin avoimeen vuorovaikutukseen ja uuden oppimiseen tähtäävää kulttuuria.

– Haluamme kannustaa yrityksiä myös uudenlaisiin työn organisointitapoihin, joista koronakriisin vauhdittama etätyö on yksi esimerkki. Työkulttuurin ja toimintatapojen kehittäminen edellyttää työpaikoilla aitoa vuorovaikutusta, myös hiljaisten potentiaali tarvitaan esiin, Helle painotti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE