Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Esperi Care jyrähtää: “Emme myöskään tavoittele koulutusohjelmalla euronkaan säästöä – päinvastoin”

Hoivayhtiö Esperi Care on ottanut kantaa kritiikkiin, jota se on saanut suunnittelemastaan hoiva-avustajien koulutusohjelmasta. Yhtiö ei kertomansa mukaan tavoittele euronkaan säästöä kouluttamalla hoiva-avustajia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Terveys- ja sosiaalialan ammattijärjestö Tehy on vastustanut koulutusta. Tehy epäilee, että pikakoulutuksella pyritään ainoastaan kiertämään vanhuspalvelun ongelmia. Myös Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin puheenjohtaja Silja Paavola suhtautuu epäillen koulutuksen hyötyyn.

Esperi Caren mukaan tarkoituksena ei ole korvata yhtään lähihoitajaa hoiva-avustajalla.

– Kuten tiedotteessamme totesimme, emme tule korvaamaan yhtään lähihoitajaa hoiva-avustajalla. Työssäoppijoita ei lasketa mitoitukseen, vaan he tulevat normaalin sovitun hoitajamitoituksen päälle. Emme myöskään tavoittele koulutusohjelmalla euronkaan säästöä – päinvastoin tämä on meiltä investointi ja avaus työvoimahaasteen selättämiseen. Tästä ratkaisukeskeisyydestä olemme jo saaneet paljon positiivista palautettakin, Esperi Caren henkilöstöjohtaja Maria Pajamo sanoo tiedotteessa.

Yhtiön mukaan hoiva-avustajan koulutuksella voi sekä työllistyä hoiva-alalle että jatkaa oppisopimuksella koulutusta lähihoitajaksi.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on määritellyt hoiva-avustajan työnkuvan. Hoiva-avustaja voi osallistua avustaviin töihin, mutta ei esimerkiksi työskennellä lääkehoitoon liittyvissä tehtävissä tai terveydenhuoltoalan koulutusta vaativissa tehtävissä.

Tehy: Hoiva-alan alennusmyynti

Esperi Care kertoi eilen keinoista, joilla se aikoo kehittää toimintaansa. Hoiva-avustajien koulutusohjelman lisäksi yhtiö kertoi aikovansa palkata satoja uusia työntekijöitä ja koota laaturyhmän arvioimaan toimintaa.

Hoitoalan järjestöt eivät näe Esperi Caren suunnittelemaa hoiva-avustajien koulutusta vanhuspalvelun ongelmien ratkaisuna. Tehy on muun muassa kuvaillut hoiva-avustajakoulutusta säästöön pyrkiväksi vippaskonstiksi sekä hoiva-alan alennusmyynniksi. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen on tiukkasanaisesti ottanut kantaa rahankäyttöön.

– Resepti vanhusten hoivan tilan korjaamiseen on yksinkertainen: käyttäkää yritykset nyt sitä vuosikausia keräämäänne rahaa. Palkatkaa koulutettua hoitohenkilöstöä riittävästi, että ihmiset eivät uuvu. Palkatkaa avustaviin toimiin alan koulutuksen saaneita ihmisiä. Ja maksakaa sellaista palkkaa, että työntekijät eivät vaihda työpaikkaa tai siirry toiselle alalle, Rytkönen vaatii.

Tehyn mukaan Suomessa ei vallitse pulaa osaavasta ja koulutetusta hoitohenkilöstöstä.

– 320 000 koulutetusta sote-alan ammattilaisesta lähes 40 000 työskentelee täysin toisella alalla. Syynä alan vaihtamiseen ovat osaltaan huonot työolosuhteet ja työn vaativuuteen nähden liian matala palkka, järjestön tiedotteessa kirjoitetaan.

Lähihoitajat koulutusta vastaaviin tehtäviin

Myös Superin puheenjohtaja Paavola suhtautuu epäilevästi Esperi Caren päätökseen käynnistää hoiva-avustajien koulutusohjelma.

– En kauheasti liputa hoiva-avustajien puolesta, mutta ymmärrän, että heitäkin voidaan nykyisten laatusuosituksien takia tarvita, Paavola sanoo STT:lle.

Paavola keskittyisi hoiva-avustajien sijaan ennemminkin siihen, että lähihoitajat hoitaisivat juuri koulutustaan vastaavia tehtäviä. Hänen mukaansa laitoshoitajia pitäisi palkata lisää.

– Lähihoitajien työnkuvan pitää olla hoidollinen. Jo vuosien ajan laitoshoitajien määrää on vähennetty ja heidän tehtäviään on valutettu lähihoitajille.

Paavolan mukaan laitoshoitajien palkkaaminen selkiyttäisi lähihoitajien työnkuvaa ja voisi toimia myös houkuttimena työhön.
Valvira keskeytti Esperi Caren omistaman hoivakodin toiminnan Kristiinankaupungissa tammikuussa. Aluehallintovirasto oli saanut lukuisia yhteydenottoja riittämättömän hoitajamäärän, perushoidon puutteellisuuden ja yksikön lähiesimiesten vuoksi.

Esperi Caren vt. toimitusjohtaja Heini Pirttijärvi kertoi eilen STT:lle olevansa erittäin tietoinen asemasta, joka yhtiöllä on hoiva-alaa käsittelevässä keskustelussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE