Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Esperi Care on vasta jäävuoren huippu” – kansanedustaja ihmettelee: Kokoomus ei näe vieläkään ylikansallisia pörssiyhtiöitä uhkana

Kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) on pahoillaan hallituspuolue kokoomuksen linjasta vastustaa hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin kuluvalla kaudella. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo painottaa, että hoitajien määrän lisäämistä tärkeämpää on lisätä erilaisia sanktioita.

Demokraatti

Demokraatti

Mäkinen muistuttaa, että kokoomus vastusti pääministerikaudellaan hoitajamitoituksia, joilla oltaisiin voitu taata riittävä henkilöstöresurssi vanhuspalveluihin. SDP sen sijaan nosti jo tuolloin esille hoitomitoitukset ja lisäresurssien tarpeen, sillä tilanne erityisesti vanhustenhuollossa on ollut pitkään huolestuttava.

– Vanhustenhuoltoon liittyviä epäkohtia SDP on kuluvalla kaudella nostanut lukemattomia kertoja ilman vastakaikua.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira keskeytti viikonloppuna yksityisomisteisen Esperi Care-hoivakodin toiminnan Kristiinankaupungissa. Syynä olivat vakavat laiminlyöntiepäilyt, joiden epäillään johtaneen yhden vanhuksen kuolemaan. Yhtiön omistaa brittiläinen sijoitusyhtiö, joka on hakenut toiminnassaan säästöjä muun muassa henkilöstöresursseista karsimalla.

“Samat pörssijätit operoivat myös lastensuojelun ja vammaispalvelujen kentällä.”

– On käsittämätöntä, että kokoomus ei edelleenkään suostu myöntämään, että ylikansallisten pörssiyhtiöiden voitontavoittelu ei ole eettisesti yhteen sovitettavissa inhimilliseen hoivaan vanhuspalveluissa. Nämä terveysjättiläiset tekevät tuloksensa henkilöstömäärää karsimalla ja siten suoraan vanhusten hyvinvoinnin kustannuksella. Samalla ne vääristävät markkinoita ja ajavat alas monia laatuun panostavia pienempiä toimijoita, Mäkinen tuhahtaa.

Hän pelkää, että Esperi Care -tapaus on vasta jäävuoren huippu, ja synkkiä uutisia tulee esille vielä enemmän.

Lisää aiheesta

– Samat pörssijätit operoivat myös lastensuojelun ja vammaispalvelujen kentällä. On käsittämätöntä, että kokoomus ei suostu tarttumaan tähän epäkohtaan.

Mäkinen painottaa, että hoitajamitoituksessa on kyse konkreettisista käsipareista, ihmisistä, jotka vanhuksia hoitavat.

– Riittävä ja osaava henkilöstö on laadukkaan hoidon kulmakiviä. Hoitajamitoitus on mahdollista, ja se tulee kirjata lakiin vielä tämän hallituskauden aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE