Päällisin puolin ohjelmakartta näyttää varsin tutulta. Mitään ihmeellistä ei ole siinä, että tämänkertainen Espoo Ciné avataan tänään Pedro Almodóvarin uutuudella Autofiktio, joka saa kaupallisen ensi-iltansa viikon kuluttua.

Jos Helsingin Rakkautta & anarkiaa yritti tarjota aikanaan elokuvakokemuksia, joiden jälkeen katsoja jäisi rämpimään silmät selällään kaupungin yöhön, Espoo Ciné on tarjonnut elokuviaan aina hieman kuin yömyssyjä, joiden aikana voi tarkistaa turvallisesti kotiavaimet taskussaan ja laskea jo puolimielessään päänsä kelpo tyynylle.

Kyse on kuitenkin usein enemmän mielikuvista kuin koko totuudesta. Jo ensimmäisessä Espoo Cinéssä 36 vuotta sitten nähtiin David Lynchin räjähtävä Villi sydän (1990) Suomen ensiesityksenä.

Kieltämättä jotain sellaista sytykettä aina yrittää etsiä Espoon ohjelmakartalta, mutta elokuvien valikoima on aina sittenkin yleisilmeeltään kiinni vankassa perusrealismissa ja todelliset tyrmäyskurssit iskenevät sieltä sitten odottamatta, jos iskevät.

JA MIKÄS SIINÄ, sillä kiinnostavia elämänviipaleita ja aihepiirejä siltä saralta ainakin löytyy.

Saksalaisen Julian Radlmaierin Sehnsucht in Sangerhausen on elokuva, jonka mitä todennäköisimmin voi nähdä vain Espoo Cinéssä. Tyypillinen festarielokuva, jonka katselee ihan kevyesti ja mielellään, mutta joka ei lopulta jätä suurempaa jälkeä.

Heleän kesäisessä pikkukaupunkimiljöössä ja eri aikatasoissa muutaman hahmon kautta 1800-luvulta tähän päivään etenevä elokuva on kuin valoisampi versio keväällä ensi-iltansa saaneesta Putoamisen äänestä, vaiettujen kertomana.

Arvoituksellinen tunnelma ei tee itsestään numeroa ja elokuva hengittää raikkaasti kuin poutapäivä, mutta olennaisilta jännitteiltään kokemus on vain samaa luokkaa kuin varhaisnuorten mysteerisarjaa seuraisi.

Espoo Ciné lasketaan Suomen suuriin elokuvafestivaaleihin, mutta mielenkiintoiseksi sen nykytilanteen tekee elo-syyskuun elokuvatapahtumien rönsyämään lähtenyt määrä.

Uudemmat ja pienemmät tulokkaat, Espoon kanssa päällekkäin menevät Lapinlahden elokuvajuhlat ja jo heti syyskuun alkupuolella järjestettävä Karhupuisto Film Festival ovat molemmat tänä vuonna profiloituneet entistä ammattimaisemmin ja laajemmalla tarjonnalla.

Oman lisänsä tuovat lukuisat loppukesän ulkoilmaesitykset, joiden suosio tuntuu viime vuoden piikin jälkeen nyt hieman tasoittuneen.

Vilkkaan sesongin veteraanina Espoo Ciné onkin lähtenyt etsimään uusia yleisöjä levittäytymällä hivenen yllättävään suuntaan. Cinéstesia-kokonaisuudessa esitetään kymmenen näytöksen verran aidosti kokeellisempaa elokuvaa.

Mukana on muun muassa 1960-luvun klassikoita Belgiassa tuolloin järjestetyltä EXPRMNTL-festivaalilta, 1990-luvulla vaikuttaneen Helsingin elokuvapajan valikoimaa ja klassista Hollywoodia feministisesti tarkkailevia eteläafrikkalaisen Jean Mattheen elokuvia.

Harvempi isoista festivaaleista ehkä Tampereen elokuvajuhlia lukuunottamatta on koskaan antanut kokeellisemmalle tarjonnalle näin suurta jalansijaa, joten Espoo Ciné on lähtenyt tarpomaan rohkeasti oudommalla maaperällä.

Radu Jude: The Diary of a Chambermaid.

SEN RINNALLA perusohjelmisto on pysynyt lukumäärältään suunnilleen samana, mikä varmasti tyydyttää kanta-asiakkaita.

Tarjonnan kiinnostavin piirre on tänä vuonna romaanitaustaiset elokuvat – eritoten sellaiset, joiden alkuteoksesta on jo ennestään olemassa korkealle elokuvahistoriassa kohonneet tulkinnat.

Octave Mirbeaun romaanista Le journal d’une femme de chambre (1900) tekivät jo tulkintansa muiden muassa Jean Renoir Kotiapulaisen päiväkirjassaan (1946) ja Luis Buñuel Kamarineidon päiväkirjassaan (1964).

Nyt Mirbeaun romaani toimii innoittajana Radu Juden uutuudessa, joka on myös nimetty sen mukaan. Romanialainen Jude on tämän hetken kiinnostavimpia eurooppalaisohjaajia, jolla on kanttia kuvata estoista vapaana nykymaailman hämmentävää eriarvoistumista.

Jos Mirbeaun romaani oli aikanaan kuin nakutettu Buñuelin käsiin, ei tämän hetken ohjaajistakaan tulisi paljon Judea osuvampaa tulkitsijaa mieleen.

Albert Camus’n Sivullinen (1942) puolestaan on filosofisen romaanin ikoninen perusteos, jota ei ole ehkä painavan maineensa vuoksi kovin usein filmattu. Luchino Viscontin vuoden 1967 filmatisointi on vahva, vaikkeikaan kovin muisteltu.

Espoo Cinéssä Sivullinen on esillä kahdenkin elokuvan voimin. Uuden filmatisoinnin on aikaansaanut ahkera François Ozon, joka silloin tällöin on tehnyt suht säällisiäkin elokuvia, muttei koskaan mestariteosta. Ozonin L’Étranger on kuvattu klassisesti mustavalkoisena, toisin siis kuin värien vallankumouksen aikaan valmistunut Viscontin filmi.

Sivullisen kiehtovan vastatarinan kirjoitti puolestaan Karim Daoud romaanissaan Meursault, contre-enquête (2013). Siitäkin nähdään Espoo Cinéssä filmatisointi, Marek Bensmaïlin L’Arabe.

Algerian sisällissodan pyörteissä 1996 nuori toimittaja törmää mieheen, joka väittää veljensä olleen Camus’n romaanin sattumanvarainen avainhenkilö, nimettömäksi jäänyt arabi.

Stanley Schinter: Last Movies.

ERÄÄSTÄ elokuvaklassikostakin saadaan Espoossa uusi tulkinta. 30 vuotta sitten kuolleen puolalaismestari Krzysztof Kieślowskin kerronnaltaan ehkä timanttisin elokuva oli Lyhyt elokuva rakkaudesta (1988), jonka iranilaisohjaaja Asghar Farhadi on nyt siirtänyt Pariisiin, tähtenään Isabelle Huppert.

Farhadi on Iranin ykkösohjaajia, mutta hänen Kieślowski-kokeilunsa on saanut maailmalla jo melko tyrmäävän vastaanoton. Sitä ei voi varsinaisesti pitää yllättävänä, sillä Kieślowskin haudalla visiointi on ennenkin tuottanut kiusallisia tuloksia, muistanemmehan Tom Tykwerin Heavenin (2002).

Mikä mahtoi olla Kieślowskin viimeisenä näkemä elokuva? Selvinneekö se Stanley Schinterin esseedokumentista Last Movies? Teos pohtii ja tutkii vastaavaa kysymystä edesmenneiden elokuvaohjaajien kohdalla. Kiehtova aihe, jota Schinter laajentaa pohdinnaksi muidenkin tunnettujen henkilöiden viimeisten julkisten eleiden merkityksistä.

Saksalainen Wolfgang Becker (1954-2024) osui taannoin kultasuoneen elokuvallaan Goodbye Lenin! (2003), joka nostatti ns. ostalgia-aallon. Kahden Saksan kipeään perintöön hän palasi myös viimeiseksi jääneessä elokuvassaan Der Held vom Bahnhof Friedrichstraße. Siinä Berliinin muurin murtumisen 30-vuotisjuhlallisuudet johdattavat konkurssin partaalla olevan videoliikkeen pyörittäjän odottamattoman mediahuomion kohteeksi.

Muista nimiohjaajista Espoo Cinéssä nähdään esimerkiksi Isabel Coixetin, Cédric Klapischin, György Pálfin ja Victor Kossakovskyn uutuudet. Yököttävästä Taxidermiasta (2006) muistettava Pálfi kuvaa myöhemmin levitykseenkin tulevassa elokuvassaan kanan karkumatkaa.

Näyttelijä Juliette Binoche puolestaan karkaa esikoisohjauksessaan In-i in Motion tanssitunneille.

Espoo Ciné järjestetään 21.-30.8. Näytöksiä on sekä Espoossa että Helsingissä.