Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Etyjin kunniapuheenjohtaja Kanerva: “Valko-Venäjän sisäinen tilanne saa entistä vaarallisemman kansainvälisen ulottuvuuden”

LEHTIKUVA / AFP Petras Malukas

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin kunniapuheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) pitää Valko-Venäjän toimia Ryanairin konetta kohtaan osoituksena räikeästä piittaamattomuudesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Tapahtumista on saatava selvitys viipymättä ja sen perusteella ryhdyttävä tarkoituksenmukaisiin vastatoimiin. Kansainvälisen yhteisön on päättäväisesti otettava asiaan kantaa ja Suomen linjauksen pitää olla hyvin selkeä jo tänään EU:n huippukokouksen yhteydessä, Kanerva vaatii tiedotteessaan.

– Nyt Valko-Venäjän sisäinen tilanne saa entistä vaarallisemman kansainvälisen ulottuvuuden lentokonekaappauksen kautta. Valkovenäläisen oppositioaktivistin kiinniotto hätälaskun yhteydessä vaikuttaisi olevan ennalta suunniteltu tarkoituksellinen teko, Kanerva jatkaa.

Kanerva pitää outona, että Valko-Venäjän valtiojohto korostaa kansallisen dialogin tärkeyttä tienä kansalliseen sopuun.

–  Todellisuudessa asetetaan kuitenkin ehdot, jotka poissulkevat todelliset osapuolet neuvotteluista. Vain osapuolten aidot keskustelut voivat johtaa sisäisen jännittyneen tilanteen asianmukaiseen purkautumiseen, Kanerva sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE