Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

15.10.2026 07:37 ・ Päivitetty: 15.10.2026 07:37

EU-johtajat kokoustavat Brysselissä – Suomi tavoittelee kirjausta venäläisten turistiviisumeista

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi keskiviikkona loppuviikon EU huippukokouksesta.

EU-maiden johtajat kokoontuvat tänään Brysseliin huippukokoukseen keskustelemaan muun muassa EU:n tulevasta, vuosien 2028-34 budjetista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kokouksen asialista on painava, sillä EU:n budjetin lisäksi kokouksessa käsitellään tänään unionin kilpailukykyä, energia-asioita, laajentumista ja muuttoliikettä.

Kaksipäiväisen huippukokouksen jälkimmäinen päivä on omistettu Ukrainalle, puolustus- ja turvallisuusasioille sekä Lähi-idälle. Presidentti Volodymyr Zelenskyi osallistuu huomenna huippukokouksen Ukraina-keskusteluun.

Suomea huippukokouksessa edustaa pääministeri Petteri Orpo (kok.).

ORPO sanoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessaan Helsingissä, että Suomi haluaa vaikuttaa huippukokouksessa muun muassa unionin tulevaan budjettiin ja siihen, että EU:n päästökauppajärjestelmää ei heikennetä.

Lisäksi Suomi haluaa, että EU alkaisi jarruttaa turistiviisumien myöntämistä venäläisille matkailijoille.

EU-maat – etenkin Etelä-Euroopan matkailumaat Espanja, Italia, Kreikka ja Ranska – myöntävät vuosittain satojatuhansia turistiviisumeita venäläisille matkailijoille. Tämä on Orpon mukaan käsittämätöntä, kun samaan aikaan EU:ssa on havaittu Venäjän toteuttamia sabotaasitekoja tai niiden yrityksiä.

Orpon mukaan Suomi tavoittelee huippukokouksen päätöslauselmiin kirjausta siitä, että turistiviisumien määrää rajoittavia toimia ryhdyttäisiin EU:ssa valmistelemaan.

KOKOUKSEN pääaiheeksi noussee EU:n vuosien 2028-34 budjetti, josta on viime päivien aikana käyty vilkasta keskustelua.

EU:n puheenjohtajamaa Irlanti julkisti viime lauantaina esityksensä budjetiksi, jonka on määrä toimia huippukokouskeskustelujen pohjana. Irlanti ehdotti EU-komission viime vuonna julkistamaan lähes 2 000 miljardin euron budjettiesitykseen noin 140 miljardin euron leikkausta.

Orpon mukaan Irlannin esitys oli oikeansuuntainen, mutta leikkaukset olivat riittämättömiä. Suomi ja viisi muuta tiukan budjettikurin maata on vaatinut komission viimevuotiseen esitykseen usean sadan miljardin euron suuruisia leikkauksia.

”Demokraattinen skandaali”

EU:SSA on ollut tavoitteena saada aikaan sopu budjetista vuodenvaihteeseen mennessä, koska ensi vuonna unionissa on vilkas vaalivuosi. Etenkin Brysselissä on askarruttanut Ranskan keväällä järjestettävät presidentinvaalit, joissa tiukan EU-kriittinen Marine Le Pen on yksi kärkiehdokkaista.

Brysselissä keskiviikkona vieraillut Le Pen hämmensi tilannetta sanomalla, että olisi ”demokraattinen skandaali”, jos EU-maat sopisivat budjetista ennen Ranskan huhtikuussa alkavia vaaleja. Hänen mielestään budjetista sopimisen nopeuttaminen olisi ”demokraattisten valintojen tukahduttamista”.

Ranskan lisäksi ensi vuonna EU-maista järjestetään vaalit ainakin Italiassa, Kreikassa, Puolassa ja Suomessa.

Tuomas Savonen/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU