Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

EU-komissio: euroalue on taantumassa talvella

AFP / LEHTIKUVA / KENZO TRIBOUILLARD
Talouskomissaari Paolo Gentiloni esitteli tänään talousennustetta.

EU-komission talousennusteen mukaan euroalue ajautuu tänä talvena taantumaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kasvun ennustetaan jatkuvan keväällä, ja ensi vuonna bruttokansantuotteen arvioidaan kasvavan 0,3 prosenttia.

Tänä vuonna euroalueen bruttokansantuotteen arvioidaan kuitenkin nousevan 3,2 prosenttiin, kun vielä kesällä ennuste oli 2,6 prosenttia. Kasvu selittyy vahvalla vuoden alkupuoliskolla.

EU-komissio ennustaa, että taantuma koetaan useimmissa euroalueen maissa vuoden viimeisellä neljänneksellä. Taustalla on Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Komission mukaan vaikutukset osuvat voimakkaina paitsi EU:hun maantieteellisen läheisyyden vuoksi, mutta myös siksi, että EU on ollut voimakkaasti riippuvainen venäläisestä kaasuntuonnista.

-  Energiakriisi rapauttaa kotitalouksien ostovoimaa ja kuormittaa tuotantoa. Luottamus talouteen on laskenut merkittäväksi, komissio sanoo tiedotteessa.

-  Taloudellisen toiminnan supistuminen jatkuu vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta kasvun uskotaan jatkuvan keväällä.

Vuonna 2024 talouskasvun ennustetaan toipuvan euroalueella 1,5 prosenttiin.

Komissio nosti myös arvioitaan euroalueen tämän ja ensi vuoden inflaatiosta. Tämän vuoden inflaatioksi ennustetaan 8,5 prosenttia ja ensi vuoden 6,1 prosenttia. Vuonna 2024 inflaation odotetaan rauhoittuvan 2,6 prosenttiiin.

Uutista päivitetty klo 13.27

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE