Politiikka
8.5.2025 11:56 ・ Päivitetty: 8.5.2025 12:18
EU-parlamentti hyväksyi suden suojelustatuksen höllentämisen
EU-parlamentti on hyväksynyt suden suojelustatuksen muuttamisen tänään Strasbourgissa pidetyssä äänestyksessä. Muutoksen puolesta äänesti 371 meppiä. Vastaan äänesti 162 ja tyhjää 37.
Muutoksen myötä suden status muuttuu tiukasti suojellusta lajista suojelluksi lajiksi.
Tiukasti suojeltuja eläimiä saa metsästää vain poikkeustapauksissa, jos ne muodostavat uhan tuotantoeläimille, terveydelle ja turvallisuudelle. Suojeltujen eläinten metsästämistä ei säädellä yhtä tiukasti.
EU-komission mukaan muutos on tarpeen, koska susien aiheuttamat haitat esimerkiksi karjalle ovat viime vuosina lisääntyneet.
Suomi on ajanut muutosta, mutta osa europarlamentaarikoista ja eläinsuojelujärjestöt ovat arvostelleet sitä.
Päätös seuraa Bernin yleissopimuksen tekemää päätöstä, jossa suden suojelustatusta heikennettiin. Se tarvitsee vielä Euroopan neuvoston virallisen hyväksynnän.
Muutos mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot höllentävät susien metsästykseen liittyvää lainsäädäntöä. Jäsenmaat voivat myös päättää kansallisen lainsäädännön tasolla säilyttää täysin rauhoitetun lajin aseman.
Suomen maa- ja metsätalousministerin Sari Essayahin (kd.) mukaan maa- ja metsätalousministeriössä ollaan valmiudessa viemään muutokset ripeästi kansalliseen lainsäädäntöön. Hallitus tiedottaa asiasta myöhemmin erikseen.
SUOMEN Luonnonsuojeluliiton mukaan suden suojelua ei pidä heikentää Suomessa, sillä susi on erittäin uhanalainen. Suomen kevättalvinen susikanta on Luonnonvarakeskuksen mukaan noin 300 sutta. Komission mukaan koko Euroopassa on yli 20 000 sutta ja laumojen koko sekä elinalueet ovat kasvussa.
Suden suojelutaso on liiton mukaan epäsuotuisa sekä Suomessa että monessa muussa EU-maassa. Suotuisa suojelutaso tarkoittaisi sitä, että laji on elinkelpoinen luontaisilla elinalueillaan ja säilyy sellaisena myös pitkällä aikavälillä. Näin ei suden kohdalla ole.
- Nyt esillä oleva suden löysempi suojelu on jo käytössä Suomessa poronhoitoalueella, eikä siellä ole lisääntyvää susikantaa voimakkaan metsästyksen takia, sanoi Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola tiedotteessa.
WWF Suomen ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen on aiemmin moittinut esitystä ristiriitaiseksi.
- EU:n ehdotus alentaa suden suojelustatusta Bernin sopimuksessa on hyvin ristiriitainen, sillä komission oman selvityksen mukaan susien aiheuttamia vahinkoja kotieläimille nimenomaan ei ole tehokasta ennaltaehkäistä tappamalla susia, hän sanoi tiedotteessa.
Hänen mukaansa ihmisen ja suden yhteiselo ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta sitä voidaan edistää.
- WWF kannustaa ennen kaikkea susivahinkojen ennaltaehkäisyyn. Kotieläimiä voidaan suojata tehokkaasti muun muassa susiaitojen ja laumanvartijakoirien avulla, ja nykyinen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden poiketa suden tiukasta suojelusta silloin kun se on tarpeen, hän sanoi.
Susi on rauhoituksesta huolimatta yhä erittäin uhanalainen laji Suomessa. Suomen kevättalvinen susikanta on Luonnonvarakeskuksen mukaan noin 300 sutta.
Komission mukaan koko Euroopassa on yli 20 000 sutta ja laumojen koko sekä elinalueet ovat kasvussa.
EU-KOMISSION puheenjohtaja Ursula von der Leyen on kannattanut muutosta.
- Susia on paikka paikoin Euroopassa niin paljon, että niistä on todellista vaaraa etenkin karjalle, von der Leyen sanoi tiedotteessa.
Osa EU-diplomaateista on arvostellut von der Leyenia siitä, että tällä olisi henkilökohtaisesti jotain hampaankolossa susia vastaan. Närän taustalla epäillään olevan se, että sudet tappoivat von der Leyenin ponin vuonna 2022. Tämän takia komissaaria on eri yhteyksissä syytetty ajavan suden statuksen muutosta liiankin innokkaasti.
- (Suden suojelu) ei ole kovin tärkeä kysymys, ja silti von der Leyen tekee siitä keskeisen poliittisen teeman, totesi erään EU-maan diplomaatti Politicolle.
KESKUSTAN meppi Katri Kulmuni iloitsi päätöksestä lehdistötiedotteessa.
- Muutos antaa myös Suomelle enemmän kansallista joustovaraa susikantojen hoidossa. Nyt asia siirtyykin kansallisen päätöksenteon piiriin – kannustan hallitusta toimimaan ripeästi ja tuomaan tarvittavat pykälät eduskuntaan.
Vihreiden mepin Maria Ohisalon mukaan kyseessä on taas oikeistokonservatiivien hyökkäys luontoa vastaan.
- Tämä on täysin tiedevastaista ja synkkää luonnon kannalta, hän sanoi.
Suomen osalta muutoksen vaikutukset riippuvatkin nyt siitä, miten Suomi aikoo niitä soveltaa. Suden metsästys on mahdollista vain, mikäli jäsenmaassa suden suojelu on suotuisalla suojelun tasolla.
Metsästäjäliitto on vaatinut, että käsittelyssä olevassa suurpetolaissa on eduskunnan hyväksyttävä sudelle viitearvo, joka osoittaa, että susi on suotuisalla suojelun tasolla.
Liiton mukaan tällä hetkellä lain perusteluesityksessä on todettu, että susi ei ole suotuisalla suojelun tasolla.
Sanna Raita-aho / STT
Uutista täydennetty klo 15.18 Essayahin, Luonnonsuojeluliiton ja Ohisalon kommentein.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.