Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

17.1.2020 06:51 ・ Päivitetty: 17.1.2020 06:51

EU:n kauppakomissaari Washingtonissa: autotulleista ei keskusteltu – iskisivät rajusti myös Suomeen

Yhdysvaltojen mahdollisten autotullien uhka ei noussut esiin kauppakeskusteluissa Washingtonissa tällä viikolla, sanoo EU:n kauppakomissaari Phil Hogan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Washington Post -lehti kertoi aiemmin, että Yhdysvallat suunnittelisi eurooppalaisille autoille 25 prosentin tulleja. Lehden mukaan tulliuhkailun syynä oli se, että presidentti Donald Trump halusi Saksan, Ranskan ja Britannian syyttävän julkisesti Irania ydinsopimuksen uhmaamisesta.

Aiemmin tällä viikolla maat kertoivatkin käynnistävänsä ydinsopimukseen kirjatun riidanratkontamekanismin, lehden mukaan uhkailuista riippumatta.

Saksan puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer vahvisti torstaina, että lehden tiedot tulliuhkailuista pitivät paikkansa.

Yhdysvallat irtautui vuonna 2018 Iranin ydinsopimuksesta yksipuolisesti.

Hoganin mukaan tulliuhkaa ei Washingtonissa mainittu.

– Sitä ei mainittu, sitä ei juurikaan mainittu, hän sanoi toimittajille torstaina paikallista aikaa.

Lisää aiheesta

Kauppakomissaari kertoi kuulleensa kerrotuista tulliuhkailuista mediasta.

– Minua ei ainakaan ole niistä briiffattu, Hogan sanoi.

Tullikorotukset ovat olleet osa neuvottelutaktiikkaa.

Trumpin kerrotaan käyttävän mielellään tulleilla uhkailua erilaisten asioiden edistämiseen. Tullikorotukset ovat olleet osa neuvottelutaktiikkaa esimerkiksi Yhdysvaltain ja Kiinan rajussa kauppakiistassa, joka saavutti yhden pisteen keskiviikkona kun maat allekirjoittivat ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksen.

Trump nosti ulkomaisille autoille mahdollisesti asetettavat tuontitullit esiin vuonna 2018, oletettavasti suojellakseen Yhdysvaltojen autoteollisuutta. Tuolloin mahdollisista tulleista huolestuivat niin eurooppalaiset kuin japanilaisetkin autonvalmistajat.

Washington Postin mukaan Trumpin oli tarkoitus vaikuttaa tulleilla myös eurooppalaisten maiden kanssa käytäviin kauppaneuvotteluihin. Lehden tulkinta on, että Iran-kysymyksessä presidentti hallintoineen pyrki vaikuttamaan myös tiettyjen EU-maiden ulkopoliittisiin painotuksiin.

Japanin osalta autotullien uhka näytti väistyvän viime syyskuussa solmitun kauppasopimuksen myötä.

Euroopassa taas pelko tullien tulosta lientyi marraskuussa kun sekä Yhdysvaltain kauppaministeri Wilbur Ross että Euroopan komission tuolloinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker toivat haastatteluissa esiin näkemyksensä siitä, että tulleja ei ole tulossa.

Mahdolliset autotullit iskisivät myös Suomeen, sillä merkittävä osa Uudenkaupungin autotehtaan valmistamista autoista myydään Yhdysvaltoihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU