Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eutanasia-aloite avattu: Tukijoita F1-kuljettajasta Suomen pankin ex-pääjohtajaan

Eutanasian laillistamista ajava kansalaisaloite on saanut tuekseen joukon tunnettuja henkilöitä, jotka ovat ilmoittaneet kannattavansa aloitetta.

Tukijat edustavat eri elämänaloja Koneen hallituksen puheenjohtajasta Antti Herlinistä entiseen F1-kuljettaja Mika Saloon ja elokuvaohjaaja Antti Jokisesta Suomen Pankin ex-pääjohtaja Sirkka Hämäläiseen.

Viisi entistä kansanedustajaa on ryhtynyt keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen, joka tähtää eutanasian laillistamiseen Suomessa. Eutanasian eli kuolinavun sallimista ajavat Esko Seppänen, Iiro Viinanen, Ilkka Taipale, Osmo Soininvaara ja Henrik Lax.

Kansalaisaloite-sivuston perusteella aloite oli jo aamupäivällä kerännyt yli 5 000 tukijaa.

Aloitteen on kerättävä 50 000 allekirjoitusta, jotta se etenisi eduskunnan käsiteltäväksi. Eutanasian käsittelyä eduskunnassa on yritetty aiemminkin kansalaisaloitteella, mutta tarvittava kannattajamäärä ei ole täyttynyt.

– Nyt mukana olevat entiset kansanedustajat, ministerit ja mepit ynnä kuuden eduskuntapuolueen nuorisojärjestöjen puheenjohtajat edustavat sellaista yhtenäistä poliittista tahtoa, että se ylittää puoluepolitiikan raja-aidat toivottavasti myös eduskunnassa, aloitteen takana olevat ex-kansanedustajat arvioivat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE