Työmarkkinat
20.8.2025 03:15 ・ Päivitetty: 19.8.2025 09:14
EVA: Yli puolet työttömistä vaikeasti työllistyviä – etenkin nuorten tilanne hälyttävä
Rakenteellinen työttömyys syvenee Suomessa. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) tuoreen selvityksen mukaan yli puolet työttömistä kuuluu joukkoon, jonka työllistyminen ei onnistu pelkästään talouden kasvun avulla.
Tilastokeskuksen mukaan 57 prosenttia kaikista työttömistä kuului kesäkuun lopussa rakennetyöttömiin. Käytännössä se tarkoittaa, että heitä ei oteta töihin, vaikka talous kasvaisi ja uusia työpaikkoja syntyisi.
Erityisesti nuorten asema on hälyttävä: Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan yli viidesosa (22 prosenttia) työvoimaan kuuluvista 15-24-vuotiaista oli työttömänä kesäkuussa 2025. Tämä on seitsemän prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.
JOS nuori jää ilman tutkintoa ja ensimmäistä työpaikkaa, syrjäytymisen riski kasvaa merkittävästi. EVA ehdottaa selvityksessään kolmea keinoa nuorten työllistämiseen.
Ensimmäinen on pikakoulutusväylä tutkinnottomille nuorille eli enintään kolmen kuukauden koulutus, joka räätälöidään työvoimapula-aloille.
Toisena keinona EVA esittää rekrytointipalkkiota yrityksille, jotka palkkaavat vailla työhistoriaa olevia nuoria.
Lisäksi selvityksessä ehdotetaan ”lähiöalliansseja”, joissa valtio, kunnat, hyvinvointialueet, yritykset ja järjestöt etsivät yhdessä ratkaisuja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllistämiseen.
Lisää aiheesta
TYÖLLISYYSPALVELUIDEN rekisteritietojen mukaan kesäkuussa 2025 oli 75 000 alle 30-vuotiasta työtöntä työnhakijaa. Lisäksi Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston perusteella vuonna 2022 oli noin 27 000 nuorta, joilla ei ollut lainkaan työhistoriaa.
Kun työhistorian puute yhdistyy tutkinnottomuuteen ja pitkittyneeseen työttömyyteen, nuoren työllistymistodennäköisyys putoaa vain 7 prosenttiin vuoden seurannassa.
– Rakennetyöttömyyden syöksykierre katkaistaan vain, jos nuorille annetaan nopea väylä koulutukseen ja ensimmäiseen työpaikkaan. Muuten Suomi menettää pysyvästi työvoimaa ja verotuloja, kommentoi EVA:n artikkelin kirjoittaja, konsultti Jussi Pyykkönen.
Pyykkösen laskelmien mukaan työttömyyden kustannus yhteiskunnalle on miljardiluokkaa vuodessa. Pelkästään nuorten työttömyysetuuksiin kuluu noin 580 miljoonaa euroa vuosittain – ja summa kasvaa, jos nuorten työllistymismahdollisuuksia ei paranneta.
– Suomessa on liikaa sellaisia työuria, jotka eivät koskaan ala, Pyykkönen painottaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.