Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Evan Gershkovichin vankeutta jatkettiin Venäjällä

AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA
Evan Gershkovich.

Venäläistuomioistuin on päättänyt jatkaa yhdysvaltalaistoimittaja Evan Gershkovichin vankeutta kahdella kuukaudella tammikuun loppuun. Kuuleminen järjestettiin suljettujen ovien takana eikä toimittajia päästetty sisään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvaltalaisen Wall Street Journalin Moskovan-kirjeenvaihtaja Gershkovich on ollut Venäjällä vankeudessa maaliskuusta lähtien. Hänet pidätettiin, kun hän oli juttumatkalla Jekaterinburgissa Uralvuorten alueella.

Toimittajaa syytetään vakoilusta, ja häntä uhkaa jopa 20 vuoden vankeustuomio. Gershkovich itse, Yhdysvallat sekä Wall Street Journal ovat kiistäneet syytteet.

Venäjällä ei ole esitetty julkisia todisteita Gershkovichin syytteille.

VANKEUDEN jatkaminen oli lähes selvää jo ennen kuulemista, sillä Venäjällä päästetään harvoin vapauteen vankeja, jotka odottavat oikeudenkäyntiä ja joita syytetään vakavista rikoksista.

Toimittajaa pidetään pahamaineisessa Lefortovon vankilassa Moskovassa.

Gershkovich on Neuvostoliiton ajan jälkeen ensimmäinen Venäjällä vakoilusta syytetty ja vangittu toimittaja.

Toimittaja jatkoi Venäjällä työskentelyä Venäjän aloitettua sodan Ukrainassa. Moni länsimainen toimittaja sen sijaan lähti Venäjältä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE