Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-asuntoministeri: Sipilän hallitus unohti lähiöt – “Moni hyvä hanke ei saanut jatkoa”

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen syyttää hallitusta kaupunkien lähiöiden kehittämisen unohtamisesta.

Viitanen muistuttaa, että lähiöiden kehittäminen erityisesti rakentamisen ja turvallisuuden näkökulmista oli yksi edellisen hallituksen painopisteistä. Moni tuolloin aloitettu hyvä hanke lähiöiden toimintaympäristön parantamiseksi ei saanut hänen mielestään jatkoa Juha Sipilän (kesk.) hallitukselta.

– Toimiessani edellisen hallituksen asuntoministerinä käynnistimme muun muassa lähiövitoseksi kutsutun asuinalueiden kehittämisohjelman, jossa tarkasteltiin lähiöiden kehittämistä korjaamisen, rakentamisen, palveluiden, eriytymisen ja turvallisuuden näkökulmista. Lisäksi valtion budjetista kohdistettiin 155 miljoonaa euroa suhdanneluonteisesti lähiökotien korjaamiseen.

– Uusia resursseja suunnattiin myös lähiöympäristöjen kohennustöihin muun muassa asukastilojen ja ulkoilureittien kunnostamiseksi. Lähiöt olivat sosialidemokraattien johdolla aidosti hallituksen agendalla, Viitanen sanoo.

Viitanen muistuttaa, että toisin kuin hallitus, SDP haluaa satsata lähiöihin.

Hallituksella ei ole mitään annettavaa lähiöiden asukkaille.

Yli 1,5 miljoonaa suomalaista asuu tällä hetkellä lähiöissä. Siksi lähiöiden olosuhteet ja tulevaisuus eivät ole yhdentekeviä asioita, vaan kansallisesti erittäin tärkeitä kysymyksiä, painottaa SDP:n Viitanen. Lähiöiden kehittämiseksi tarvitaan erityisesti eri toimijoiden välistä yhteistyötä, jonka on tapahduttava niin kuntien kuin valtionkin tasolla.

Lisää aiheesta

– Hallituksella ei ole mitään annettavaa lähiöiden asukkaille. Me sosialidemokraatit pidämme tärkeänä, että kaikilla on oikeus viihtyisään ja turvalliseen elinympäristöön asuinpaikasta riippumatta. Lähiöissä on oltava hyvät lähikoulut sekä lähipalvelut ja vaalittava myös lähiluontoa. Hyvässä lähiöissä voi harrastaa monipuolisesti muun muassa liikuntaa ja kulttuuria, Viitanen sanoo.

Toukokuusta 2013 huhtikuuhun 2014 Pia Viitanen oli Jyrki Kataisen hallituksen asunto- ja viestintäministeri, minkä jälkeen hän toimi toukokuuhun 2015 kulttuuri- ja asuntoministerinä ensin Kataisen ja sen jälkeen Alexander Stubbin johtamassa hallituksessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE