Aika monesti olen vuosikymmenten varrella käynyt Tampereen reissuillani Sara Hildénin taidemuseossa, mutta koskaan aiemmin ei ole “talon emäntä” ollut ovella vastassa esitettä tyrkyttämässä. No, toki Sara Hildén oli nytkin läsnä vain näyttelijä Virpi Rautsialan kautta, mutta kohottava hetki heti kättelyssä kuitenkin.

Sitä paitsi sana “vain” ei todellakaan tee oikeutta Rautsialalle ja hänen yhden naisen teatteriesitykselleen Sara. Hän heittäytyy nimirooliin täysin vastaanpanemattomasti, ja esittää siinä ohessa vielä yhdeksää muutakin henkilöä. Puolitoistatuntista kutsutaan siis hyvästä syystä monologin asemesta polylogiksi .

SARA-ESITYKSESSÄ käydään viitteellisen kronologisesti läpi Sara Hildénin elämänkaarta vaatekauppiasuran ja nykytaiteen keräilyn alkumetreiltä kuolinvuoteelle. Välissä Sara muun muassa tähystelee ilmavalvontalottana, kiertää uusien kuosien ja uuden taiteen perässä pitkin maailmaa, ja ennen kaikkea avioituu taidemaalari Erik Enrothin kanssa.

Tuo vuonna 1949 solmittu ja 14 vuotta kestänyt liitto nousee kummasti aina fokukseen Sara Hildénin elämänvaiheita kerrattaessa. Se oli luonnollisesti ydinainesta muutaman vuoden takaisessa Tampereen Työväen Teatterin näytelmässä Sara ja Erik, ja päähuomion se nappasi myös Pia Andellin erittäin ansiokkaassa henkilödokumentissa Mesenaatti, joka juuri hiljattain nähtiin uusintana Yle Teemalla.

Vaan eipä se lopulta kummaa ole: Saran ja Erikin liitto oli itsessään intohimodraama par excellence, ja sen katkeraa loppurytäkkä niin ikään. Vuonna 1962 eronneen pariskunnan keskinäisiä tekijänoikeus- ja raha-asioita setvittiin oikeudessa pitkälle 1970-luvulle saakka. Tulos oli, että Enroth menetti avioehdon myötä kaikki oikeudet lähemmäs kuuteensataan avioliiton aikana maalaamaansa teokseen. Hänellä oli tavallaan jopa lähestymiskieltä Hildénin omistamiin teoksiinsa.

Jos on Rautsiala mahtava Saran roolissa, niin vähintään yhtä huima on hänen suorituksensa Erik Enrothin housuissa. Silmälasit, rehvakas puhetapa, eteen työnnetty leuka ja sielun palo riittävät – jakatso!:edessämme on ilmielävä Erik. Enrothin alkoholismi ei kuvaudu tässä esityksessä minään koomisena kännäilynä, vaan sairautena, suuren rakkauden rikkovana tragediana.

HILDÉNIN ELÄMÄNTARINAN kronologiaa rikotaa n virkistävästi tuon tuosta, kun Rautsiala heilahtaa pienempiin sivurooleihin. Niistä ehkä makoisin on kuvataidejargonia suoltava taidemuseointendentti.

Esityksestä välittyy koko ajan, että Rautsiala rakastaa kaikkia esittämiään henkilöitä. Toki varmaan Saraa yli muiden, mutta myös Erikiä, rautarouva Hildénin pompotettavaksi joutuvaa nuorta taitelijaa, taidemaalari Kalle Lehtomäkeä tai Sara Hildénin museossa vierailevaa perheenäitiä, joka käy vilaisemassa taidetta lähinnä nostaakseen omaa statustaan.

Tämä teos rakastaa myös itse taidetta. Koko leveydeltä. Se näyttää taitavasti kiteyttäen, kuinka intohimoinen modernin taiteen kerääjä ja merkittävä mesenaatti Sara Hildén todellisuudessa oli.

Siksikin se on Sara Hildénin taidemuseossa niin oikeassa paikassa kuin olla voi. Kotona.

Sara nähdään Teatterikesässä vielä perjantaina klo 19. Joitakin paikkoja oli torstai-iltana festivaalin verkkosivujen mukaan jäljellä.

Sara on myös tilattavissa vierailuesitykseksi. Helsinkiläiset kuvataideinstituutiot ja teatterit – herätys! Tämä polylogi kertoo niin merkittävästä taidehistoriamme persoonasta, jotta sen soisi tulevan nähdyksi pääkaupunkiseudullakin.