Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Filatov: “Sukupuoleen liitetyt oletukset on tärkeä tunnistaa jo varhaiskasvatuksessa”

Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Tarja Filatov (sd.).

Eduskunta on tänään hyväksynyt lain, jonka mukaan velvoite tasa-arvosuunnittelusta koskee jatkossa myös varhaiskasvatusta. Tasa-arvosuunnitelma toimii jatkossa työkaluna käytännön toiminnassa ja sen avulla varmistetaan, että tasa-arvotyötä tehdään järjestelmällisesti.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov painottaa tiedotteessaan, että tasa-arvo on yksi tärkeimmistä suomalaisen yhteiskunnan perusarvoista. Kasvatukseen ja koulutukseen liittyvät palvelut kuten varhaiskasvatus ja peruskoulu, ovat tärkeitä tekijöitä alueellisen ja sosiaalisen tasa-arvon edistämiseksi Suomessa.

– Sukupuoleen liitetyt oletukset on tärkeä tunnistaa jo varhaiskasvatuksessa, koska muutoin saatamme huomaamattamme uusintaa epätasa-arvoa, Filatov sanoo tiedotteessaan.

Hänen mukaansa lain muutos on lasten edun mukainen. Varhaiskasvatuksessa keskustelun ja leikin avulla voidaan vahvistaa lasten tietoisuutta tasa-arvosta, sukupuolista ja niiden moninaisuudesta.

– Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, siksi on tärkeää voida keskustella aikuisten kanssa jo varhaisessa iässä tasa- arvoon liittyvistä kysymyksistä. Sukupuoleen liittyvät yleiset oletukset ja stereotypiat saattavat jopa rajoittaa lapsen itseilmaisua ja yhdenvertaisuuden kokemusta.

– Epätasa-arvoinen kohtelu varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa on harvoin tietoista tai tarkoituksellista. Se voi kummuta vanhoista tavoista ja tottumuksista sekä piilossa olevista ennakkoluuloistamme. Siksi epätasa-arvoa ylläpitävien käytänteiden esiin tuomiseen tarvitaan työyhteisön herättelyä, yhteistä keskustelua ja toimintaa tukevia työkaluja, Filatov toteaa.

UUDEN lain toimenpiteillä tavoitellaan muutoksia varhaiskasvatuksen parissa työskentelevien aikuisten toimintaan. Muutoksen myötä sukupuolitietoiset toimintatavat vahvistuvat. Lisäksi sukupuolten moninaisuuteen liittyvän syrjinnän ennaltaehkäisyyn kiinnitetään jatkossa suunnitelmallisesti huomiota.

– Henkilöstön sitoutuneisuus ja tasa-arvo-osaaminen ovat avainasemassa tasa-arvotyön onnistumiseksi. On tärkeää, että alan työntekijöille laaditaan käytännön läheinen tukimateriaali sekä ohjeistus sekä annetaan asiasta riittävästi koulutusta, Filatov painottaa tiedotteessaan.

– Työntekijät elävät tällä hetkellä vaikeaa aikaa monissa suomalaisissa varhaiskasvatuksen toimipisteissä: Työmäärä on suuri ja henkilöstömäärä usein riittämätön. On tärkeää, että henkilöstöresurssien riittävyydestä ja taloudellisista resursseista pidetään huolta onnistuneen toimeenpanon mahdollistamiseksi. Suunnitelman laatiminen ei tule lisätä liiaksi hallinnollista taakkaa vaan päinvastoin tukea käytännön työtä.

Filatov toteaa, että tasa-arvoa edistetään myös pienillä arjen teoilla.

– Ohikiitävät hetket, tokaisut tai eleet voivat aikuisesta olla merkityksettömiä, mutta näkökulmasta asia voi olla toisin. Suuret kulttuuriset rakenteet koostuvat pienistä palasista. Jos huomion kiinnittäminen pieniin asioihin kuitataan vähäpätöisenä, voidaan huomaamatta tukea isoja kulttuurissa vallalla olevia epätasa-arvoisuuksia.

– Jokaisessa sosiaalisessa kohtaamisessa on siis mahdollisuus ja velvollisuus edistää tasa-arvoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE