Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja Filatov työvoimapalveluäänestyksestä: “Kaikkia omenoita ei kannata heittää tunkiolle”

Tarja Filatov eduskunnassa toukokuussa.

Eduskunnassa käsiteltiin keskiviikkona lakia julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta. Valtaosa SDP:n kansanedustajista äänesti tänään eduskunnassa lain puolesta.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi Demokraatille, miksi näin toimittiin, vaikka esitykseen kuului myös työelämäkokeilu, jota SDP vastustaa. Kokeilussa voitaisiin ohjata karenssin uhalla yrityksiin palkattomaan työhön työmarkkinatuella.

Rinne painotti, että SDP:n kanta lain kyseiseen kohtaan on yhä mietintöön kirjattu valiokunnan vastalauseen kanta eli työelämäkokeilua ei hyväksytä. Rinne totesi tiukasti, ettei SDP hyväksy “orjatyötä”.

– Tässä lakipaketissa merkittävä parannus oli se, että annetaan kunnille mahdollisuus toimia aiempaa huomattavasti laajemmin työllisyystoimissa ja tähän kunnille annetaan myös resurssit, Rinne taustoitti äänestystä ja muistutti SDP:n pitkän linjan olevan se, että kunnissa on paras tietämys muun muassa pitkäaikaistyöttömistä.

Myös työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Filatov kävi tänään läpi asiaa Facebookissa. Hänellä on sama viesti kuin Rinteellä.

– SDP vastustaa ilmaisen työn teettämistä. Työntekijä on palkkansa ansainnut, Filatov teroittaa.

Hän kertaa, miten SDP esitti 21.6 eduskunnassa, että kuntouttavaa työtoimintaa ei saa ulottaa yrityksiin. Asiasta äänestettiin SDP:n esityksen pohjalta.

Lisää aiheesta

– Hävisimme äänestyksen.

Filatov toteaa, että tänään taasen äänestettiin koko lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

– Emme halunneet hylätä koko lakia, koska siinä on paljon enemmän hyvää kuin mätää. Kunnat saavat oikeuden järjestää pitkäaikaistyöttömien palveluja ihmisläheisesti ja sote-ja työvoimapalvelut voidaan kytkeä paremmin yhteen. Näitä asioita me tänään kannatimme.

– Eduskunnassa joutuu usein tekemään kokonaisharkintaa. Jos korissa on yksi mätä omena, se kannattaa ottaa pois, kuten esitimme, mutta kaikkia omenoita ei kannata heittää tunkiolle.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kuntouttava työtoiminta kokonaisuudessaan pitäisi muuttaa vapaaehtoiseksi, koska ihminen ei opi eikä kuntoudu pakolla. On herätettävä motivaatio, Filatov toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE