Kotimaa
18.5.2017 13:40 ・ Päivitetty: 18.5.2017 13:40
Finanssivalvonta on tehnyt tutkintapyynnön Nokian Renkaiden testivilpistä – KRP selvittää asiaa
Finanssivalvonta on tehnyt tutkintapyynnön keskusrikospoliisille rengasvalmistaja Nokian Renkaiden testivilppiasiasta. Rikostarkastaja Erkki Rossin mukaan KRP selvittää, onko asiassa syytä epäillä rikosta.
– Kyseeseen voisi tulla sisäpiiritiedon väärinkäyttö, törkeä sisäpiiritiedon väärinkäyttö tai tiedottamisrikos, Rossi arvioi.
Nokian Renkaiden testivilppi tuli julki viime vuonna. Yhtiö myönsi toimittaneensa jopa 14 vuoden ajan lehtien testeihin erikseen valmistettuja renkaita. Nokian Renkaiden valmistamat renkaat ovat menestyneet erinomaisesti monissa rengastesteissä.
Finanssivalvonta on omalta osaltaan selvittänyt pitkään, yli vuoden päivät, miten yhtiö asiassa toimi ja tiedotti. Tutkintapyynnön lisäksi esillä oli mahdollisuus, että Nokian Renkaille olisi määrätty hallinnollinen sanktio.
Nokian Renkaat tiedotti torstaina saaneensa julkisuudesta tiedon, että Finanssivalvonta on tehnyt tutkintapyynnön mahdollisesta arvopaperimarkkinarikoksesta. Yhtiö sanoi, ettei sillä ole tuoreeltaan kommentoitavaa asiasta.
Tutkintapyynnöstä kertoi ensin MTV.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Talous
1.4.2016 08:03
Nokian Renkaiden ex-toimitusjohtaja ei ole enää ehdolla SSAB:n hallitukseen
Talous
2.3.2016 07:08
Nokian Renkaat: Näin kohuyrityksessä joustetaan paikallisesti – ”Maailman parhaiden renkaiden tekeminen vaatii tarkkuutta”
Talous
29.2.2016 17:26
Rengastestejä manipuloinut Nokian renkaat: Vahingonkorvauksille ei ole perusteita
Talous
27.2.2016 12:27
Nokian Renkaiden johdolla muhkeat edut – HS: Portugaliin muuttanut ex-toimitusjohtaja tienasi optioilla yli 15 miljoonaa euroa