Talous
9.11.2021 09:17 ・ Päivitetty: 9.11.2021 09:21
Finnair avaa uusia kaukoreittejä – kohteina Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Japani
Finnair suunnittelee lentävänsä ensi kesäkaudelle lähes sataan kohteeseen ympäri maailman, kun koronarajoituksia aletaan purkaa. Verkostoon on tulossa kolme uutta kaukoreittiä. Yhdysvalloissa Finnair alkaa lentää Dallasiin, Etelä-Koreassa Busaniin ja Japanissa Tokion Hanedan kentälle.
Yhteensä Finnairin maaliskuussa alkavan kesäkauden verkostossa on yli 70 Euroopan kohdetta, yli kymmenen Aasian kohdetta ja neljä Yhdysvaltojen kohdetta.
Japani oli ennen pandemiaa Finnairin suurin markkina Suomen jälkeen. Maan odotetaan alkavan purkaa matkustusrajoituksia ensi vuoden puolella. Jos matkustusrajoitustilanne kehittyy odotetusti, Finnair lentää kesäkaudella Tokioon Naritan kentälle, Osakaan, Nagoyaan, Fukuokaan ja Sapporoon ja avaa uuden reitin Tokion Hanedan lentokentälle.
Kiinassa matkustusrajoitukset ovat pysyneet erittäin tiukkoina. Finnair on pandemian ajan lentänyt Kiinaan vain yhden Shanghain-vuoron viikossa. Ennen koronaa Kiinan-kohteita oli viisi.
Kesäkaudella on määrä lentää Shanghaihin sekä päivittäin Hongkongiin, Souliin, Singaporeen sekä Bangkokiin. Delhiin lennetään kesäkuun alusta päivittäin.
Pohjois-Amerikassa Finnair lentää Chicagoon, Los Angelesiin ja New Yorkiin ja avaa Dallasin lennot jo helmikuussa.
Ennen koronaa Finnairilla oli reittiverkostossaan noin 130 kohdetta. Kesän ja talven kohteissa on ollut vaihtelua.
Uutista täydennetty.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.