Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Goni murjoo Filippiinejä – voimakkaimpia maihin osuneita hirmumyrskyjä

LEHTIKUVA / AFP Charism Sayat

Filippiineillä ainakin neljä ihmistä on kuollut vuoden tähän asti voimakkaimmaksi myrskyksi kuvaillun taifuunin seurauksena.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Goni-taifuuni rantautui Catanduanesin saarelle, jolloin sen tuulet puhalsivat puuskissa jopa 86 metriä sekunnissa. Sittemmin taifuuni on heikentynyt ja jatkanut matkaansa saarivaltion suurimmalle saarelle Luzonille.

Luzonilla sijaitsee myös saarivaltion pääkaupunki Manila, jota kohti taifuuni on suuntaamassa. Manilan lentokenttä suljettiin sunnuntaina aamupäivällä 24 tunnin ajaksi.

Maan ilmatieteen laitos on ennustanut taifuunin pahiten riepottelemille alueille “katastrofaalisia” olosuhteita.

Goni on voimakkaimpia maihin osuneita trooppisia hirmumyrskyjä mittaushistorian aikana, talousuutistoimisto Bloomberg kertoo. Jopa 87 metriä puuskissa puhaltava tuuli tekee Gonista voimakkaamman kuin vuoden 2016 Meranti tai vuoden 2013 Haiyan, jotka molemmat osuivat niin ikään Filippiineille.

Filippiinit osuu sijaintinsa vuoksi usein myrskyjen reitille. Vuosittain maata koettelee keskimäärin 20 trooppista hirmumyrskyä.

Toistaiseksi tuhoisin on ollut vuoden 2013 Haiyan, AFP kertoo. Sen jäljiltä useita tuhansia ihmisiä kuoli tai katosi pelkästään Filippiineillä.

Viikko sitten Molave-taifuuni iski samalle alueelle, jota Goni nyt koettelee. 22 ihmistä sai Molaven vuoksi surmansa Filippiineillä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE